Luku urakka. Tälläkertaa. Syy-seuraus suhteet.

Vilma P:n blogissa on käyty tänään kiinnostavaa keskustelua siitä, pitääkö blogien kieliopin olla reilassa.

Toisten mielestä rentous kuuluu asiaan eikä pilkkua tarvitse nussia, toisten mielestä oikeinkirjoituksen pitäisi tulla selkärangasta.

Oma mielipiteeni riippuu siitä, ajattelenko asiaa periaatteellisesti vai käytännössä.

Periaatteessa minulle on aivan sama, millaista kieltä ihmiset käyttävät omilla sivuillaan. Tietysti suomen kielen kannalta olisi kiva, että sitä vain pusuteltaisiin ja hellittäisiin, mutta jos kieli ei ole jollekin tärkeää, niin ei tarvitse. Tärkeintä on tekstin juju ja asenne.

Käytännössä en voi kuitenkaan väittää, ettei virheitä vilisevä teksti tökkisi. Onhan se uskottavuuskysymys. Jos kirjoittaa helpot yhdyssanat pieleen ja suomalaisen isolla, ei ole täysin vakavasti otettava. Rentoutta voi ilmaista muutenkin kuin kielioppikämmeillä.

Toki se vaikuttaa, pitääkö blogia ammattilainen vai harrastaja. Ja oli kumpi tahansa, mokia sattuu. Vanhoja postauksiani lukiessa olen irvistellyt, miten hölmöjä lyöntivirheitä olen julkaissut ilman, että kukaan on sanonut mitään.

Ehkä virheitä kiinnostavampaa onkin, miten niistä puhutaan.

Minusta bloggajalle saa huomauttaa kämmeistä, jos sen tekee hyvässä hengessä. Se on vähän sama kuin sanoisi, että toinen kulkee vetskari auki: vähän noloa molemmille, mutta silti kiva, ennen kuin sata muutakin ehtii huomata asian.

Kuva: Elo Vazquez