Mökiltä löytyi Suomen Kuvalehti vuodelta 1973.

Sen kiinnostavin juttu on Hannele Koivusen kirjoittama Olemmeko irtolaisten armoilla?, joka alkaa dramaattisella tarinankerronnalla.

Kuljet elokuvista bussipysäkille. Mietteesi keskeyttää viinanpolttama kähinä.

– Jelppaas äijä markalla.

– Ei satu olemaan, vastaat hajamielisesti.

Samassa pummin nyrkki läjähtää nenääsi. Norona valuva veri tahrii uuden pukusi. Mutta sinulla on onnea. Kaksi poliisia säntää paikalle. Käsiraudat napsahtavat hunsvotin ranteisiin.

– Saapahan paha sentään palkkansa, lohduttelet itseäsi.

Mutta todennäköisesti olet väärässä.

Artikkeli käsittelee vuonna 1969 voimaan tullutta lakia, joka pyyhki humalasssaolon pois rangaistavien tekojen listalta. 

Sen myötä katukuvaan ilmestyi monta sataa irtolaista. Siis hampparia, pummia, hunsvottia, rähinöitsijää ja veikkoa, ainakin kaikkia näitä nimityksiä jutun kirjoittaja käyttää.

Kirjoituksen mukaan irtolaisten olemassaolonsa häiritsee ihmisiä siinä määrin, että poliisilaitoksen puhelin pirisee jatkuvasti. Kansa kyselee: Miksi rähinöitsijät saavat koikkelehtia missä tahansa? Miksi poliisi ei tee mitään?

Huippukohta tulee kuitenkin vasta tekstin lopussa. 

Yhteiskunta on suonut lähes rajattomat valtuudet epäsosiaaliseen elämäntapaan heittäytyneille ihmisille. On irvokasta, että irtolaiset saavat aiheuttaa häiriötä, mielipahaa, jopa ruumiillisia vammoja saamatta minkäänlaista rangaistusta. Kaiken kukkuraksi näyttää olevan muotiasia säälitellä näitä ”elämän murjomia”.

Kauhukuvien maalailu, halventavat nimitykset ja päättäjiin vetoaminen. Hm. Neljänkymmenen vuoden takainen vihapuhe kuulostaa yllättävän tutulta.

Kuva: Digging Ontario