Viikonloppu kului lyhytelokuvaan.

Lapin yöjunassa sain harjata hampaani kymmeniä kertoja, tehdä takaperinkuperkeikkoja hysteeriaan asti ja itkeä kuvaajan ja äänittäjän tallentaessa joka nyyhkäisyn. Pikkiriikkiseen hyttiin ahtautui aivan liian monta ihmistä. Äänittäjä teki työtään sängyn alla maaten, kuvaaja yläpedistä. Tavaraa riitti: yksi hammastahnatuubi rekvisiitaksi, lastentahna kuvauskäyttöön ja kolmas kuvausten ulkopuolelle.

Kello kolme yöllä ei enää jaksanut välittää, ovatko hiukset rumasti, lausuuko sanan briefcase väärin tai näkyykö maatessa kaksoisleuka. Tahtoi vain kohtaukset läpi ja nukkumaan.

Tämän jälkeen en voi edes ajatella, millaista kärsivällisyyttä, hulluutta ja intohimoa vaatii tehdä vastaavaa ammatikseen. Hatunnosto kaikille kykeneville.

Kuva: Like the Mermaid