Olen viimein löytänyt sen.

Kyseessä ei oikeastaan ole oikea tekniikka, ainakaan hieno tai vakavastiotettava, mutta se toimii. Homma on hyvin yksinkertainen. Otetaan paperi, johon piirretään palloja. Palloja tulee yhtä monta kuin tavoitteita on. Aina kun tavoite on saavutettu, pallon sisään saa piirtää hymynaaman.

Herttaista ja kannustavaa!

Idea on napattu Mirja Tervon opuksesta Huimaavat korot. Siinä pallotekniikka käytettiin kenkien myymiseen, mutta se toimii myös ehdottoman hyvin myös pääsykoeluvussa. Yksi kappale, yksi pallo. Luettu kappale, ansaittu hymy. Sovellettavissa myös kotitöihin, rästihommiin ja laihdutuskuuriin.

Pienet hymyilijät ovat kannustin, jota olen kuolettavasti kaivannut. Olen niin opportunisti, että yksi suklaapala viiden sivun jälkeen -henkiset kyhäelmät eivät tuota tulosta. Saanhan suklaapaloja muutenkin. Palloja sen sijaan ei voi huijata.

Kenties liikuskelen moraalin esiasteella, kun motivaationi perustuu rankaisuun ja palkitsemiseen. Ei haittaa. Tekniikka on yksinkertaistava ja absurdiuudessaan typerä, ja juuri siksi niin toimiva.

Suosittelen lämmöllä!

Avioeron sattuessa käydään keskustelu, kumpi puolisoista jää yhteiseen kotiin, kumpi pakkaa romppeensa.

Mutta entä jos taloon jäisivätkin pelkät lapset?

Taannoisessa Lapsen maailmassa mainittiin perheestä, joka päätti järjestää asiansa tavallisesta poiketen. Heillä lapset jäivät entiseen kotiin ja vanhemmat asuivat siellä heidän kanssaan vuoroviikoin.

Järjestelyssä on jotain hyvin liikuttavaa.

Se rikkoo räikeästi oletusta siitä, että juuri lapsen on oltava se, joka pakkaa Fjällräveninsä ja seilaa kahta osoitetta.

Suomi24:n keskustelussa järjestely ei saa kuitenkaan sympatiaa muuten kuin tilapäisratkaisuna. Nimimerkki M36 v on sitä mieltä, ettei kyseisessä järjestelyssä kenelläkään ole kotia, vaan kyse on pelkistä kulisseista. Yksi eroava puolestaan kauhistelee ajatusta, ettei kumpikaan puolisoista pääse rakentamaan uutta eronjälkeistä elämää.

Varmasti totta. Vaikka käytännössä arki voi olla aikamoista showta, teoriassa ajatus on silti minusta ihana. 

On kutkuttavaa ajatella, miten arjen pulmat on ratkaistu. Kun normaalisti lapsella on huone kummankin vanhemman luona, ehkä nyt vanhemmat saavat entisestä kodista omat huoneet, joihin eksällä ei ole asiaa. Ehkä tällä kertaa vanhemmat saavat ostaa vaattensa tuplina ja kärsiä sunnuntaiahdistuksesta, kun koti jälleen kerran vaihtuu.

En ole ihan varma, vaikuttaako taustalla pieni kostonvire, mutta jos minulle olisi tarjottu vastaavaa järjestelyä lapsena, olisin vastannut kyllä. Ehdottomasti ja innokkaasti kyllä. Sen verran epämiellyttävää pakkauskoreografia aina oli.

Kuva: Washington Online High Schools