Voi ihanuus.

Tämän viikon saan kirjoittaa työjuttuja astetta kauniimmissa maisemissa. Olen käymässä Köpiksessä ystävällä, joka onnenpekkana opiskelee täällä tekstiilisuunnitelua.

Saavuimme juuri koululle. Sormissa on pudonneinen ketjujen likaa ja lasissa teetä, jossa on enemmän hunajaa kuin mausteita.

Avara ja valoisa kerros on täynnä kaikkea outoa, kuten tupakka-asetelmia, ultramariineja suttuja ja siroja origamituoleja. Katossa on maja. Ei kyllä mikään yllätys paikalta, jolla on nimi Det Kongelige Danske Kunstakademi.

Rakastan olla täällä.

Työkasani ei taida rakastaa, mutta sama se ja rillumarei. Tekee vain mieli seikkailla ja penkoa vieraiden pöytiä. Heti kun ystävän silmä vältti, hiippailin ylös paloportaita, joilta aukeni laaja näkymä vettä ja taloja. Rillumarei.

Tämä on yksi niistä oloista, joille ei ole omaa sanaa: se on uteliaisuutta, hiljaisuutta ja hilpeyttä samaan aikaan. Tunne iskee etenkin paikoissa, jotka ovat visuaalisesti täynnä.

Se on yksi lempparioloistani.