Seuranhakua rekisterinumerolla

woman-pink-car-de.jpg

”Siinäpä näpsäkkä tyttö auton ratissa. Minnes matka?”

 

Työkaverini oli ajelemassa töihin, kun puhelin piippasi. Tuntematon mies oli päättänyt ottaa yhteyttä. Useissa, tuloksettomissa, viesteissä hän tiedusteli, miksi tyttö ajaa Helsinkiin, vaikka kotipaikka on Lahdessa, näkeekö tämä paljon vaivaa kampaukseensa ja kiinnostaisiko vähän vanhempi mies.

Eipä kiinnostanut, mutta se kiinnosti, mistä mies oli puhelinnumeron onkinut. No, rekisterinumerollahan se.

Kuten moni tietää, kun Fonectan hakuun lähettää rekisterinumeron, paluuviestinä pukkaa auton omistajan nimi ja asuinkunta. Puhelinnumero on niillä tiedoilla enää uuden haun päässä.

Tiesittekö myös, että lisäksi tietoonsa saa auton merkin, mallin, moottorin tilavuuden, käyttöönottopäivämäärän, viimeisimmän päivämäärän, jolloin katsastettu hyväksytysti sekä seuraavan katsastusajankohdan? Minä en.

Fonecta neuvoo, että hakua voi käyttää vaikkapa, kun vieras auto tukkii pihatien. Tylsää! Miksei miehen tavoin seuranhakuun? Siinä olisi mahtava markkinarako. Kiihdyttikö kaunotar ohi Kehä kolmosella? Iskikö adonis silmää liikennevaloissa? Ei hätää, ota rohkeasti yhteyttä.

Aamuruhkaa voisi piristää pieni tekstariflirtti ja pitkiä perhematkoja kisa, kuka saa eniten vastausviestejä.

Rekkarideittipalsta olisi sitä paitsi luotettavampi kuin perinteiset kilpailijansa. Liikenteessä kiinnostuksen kohteesta saa ulkonäön lisäksi tietää luonteesta ja varallisuudesta. Kallis kaara ja miellyttävä ajotapa kertovat enemmän kuin nettipalstan suttuiset kuvat ja teennäiset ylistyssanat.

Jos rekkarideittailun aloitus kuitenkin tuntuu vaikealta, ottakaa mallia tästä.

Ystäväni oli palaamassa kuntosalilta, kun bongasi parkkihallissa kalliin ja hienostuneen menopelin. Hän jätti tuulilasiin puhelinnumeronsa ja kehoituksen ottaa yhteyttä.

Kun viestiä sitten pukkasi, oli jo liian myöhäistä: ystävä oli jo ehtinyt etsiä kuskin tiedot ja todeta tämän rumaksi.

Iloista rekkarideittailua kaikille, tulkaa kertomaan, kun lykästää!

Kuva: Good House Keeping

Puheenaiheet Höpsöä

Miksi poistua Facebookista

mark.jpg

Hei, löysin äsken netistä keskustelun, jonka olit käynyt Facebook-chatissa. Auts.”

 

Ystäväni soitto jäädytti sisäelimet. Epämääräiseltä sivustolta oli löytynyt pitkät pätkät ruikutusta ja avautumista, jotka olin kirjoittanut edellispäivänä chattiin. Koko nimelläni. Keskustelun toinen osapuoli oli yhä kauhuissaan kuin minä. Mitä ihmettä oli tapahtunut?

Vaikka keskustelu lopulta katosi, pelko jäi. Luottamuspula on ensimmäinen syy, miksi päätin poistua Facebookista.

Lisää syitä esitti Hesarin toissapäiväinen juttu Mitä Facebook tekee meille?

Jutun mukaan sivuston takia meillä on taipumus ajatella, että muiden elämä on jännittävämpää, hauskempaa ja onnellisempaa kuin omamme. Siltä minustakin tuntui. Silmille vyöryivät juhlat, joissa en ollut, paikat, joita en nähnyt ja monet menetetyt tilaisuudet.

Liika tieto kuristi. Ahdistuin ihmisistä, jotka raportoivat aina, missä sijaitsivat, mitä tekivät ja kenen kanssa. 

Inhosin, miten he söhelsivät ympäriinsä, olivat epäaitoja ja sievisteleviä. Inhorealismi oksetti lähes yhtä paljon kuin julkisivujen kiillotus. Vaikka itse käytin väärää sukunimeä, pidin seinäni tyhjänä ja poistin minusta merkityt kuvat, tuntui, että jaan liikaa. Keskittymiskyky heikkeni ja aikaa katosi kuin ohimennen.

Kärjistäen: Facebook teki minusta tyhmän ja onnettoman. Siksi päätin lähteä.

Ensimmäiset päivät olivat vieroitusoireissa muhimista. Hesarin jutussa tutkija Sherry Turkle sanookin, että Facebook hämää suhdettamme yksinoloon. Totta. Kun jää ilman Turklen kuvaamaa alituista sosiaalista rauhoittelua, olo on aluksi orpo ja yksinäinen. 

Nyt, muutama kuukausi poistumisen jälkeen, mieli on muuttunut levolliseksi. On rentouttavaa olla onnellisen tietämätön kaikista Basso Heat XXX-generation -partyista ja exien seikkailuista.

Illat tuntuvat pidemmiltä ja kirjoille on enemmän aikaa. Puhelinlaskut ovat suurempia, mutta keskustelut antoisampia. Kaikin puolin on kivempaa.

Suosittelen siis kaikille katoamistemppua. Vaikka Facebook on kätevä, se osaa olla myös julmetun ahdistava paikka. Hesarin esittämien tutkimusten mukaan se aiheuttaa ainakin ahdistusta, syömishäiriöitä ja yksinäisyyttä. Ihmettelen, miksi niin moni pahoinvoiva jaksaa roikkua siellä. Jos jokin todellinen ympäristö tai ihmissuhde saisi vastaavan olon aikaan, eikö siitäkin pakottautuisi irti?

En tahdo kuulostaa juopolta, joka raitistui löydettyään Jeesuksen, mutta sanon silti: Facebook ei vain yksinkertaisesti sovi kaikille. Jos Hesarin esittämät tunteet tuntuvat tutuilta, kannattaa häipyä.

On paljon palkitsevampaa elää kuin leikkiä elävänsä.

Kuva: Anteeksi Mark, kaipasin kuvituskuvaa ja päädyin sinuun, kun tämänkaltaiset kuvat tuntuivat liian yliampuvilta.

Puheenaiheet Ajattelin tänään