Kumman kaa?

Päivän Hesari kirjoitti Alvhemista, ruotsalaisesta kiinteistövälittäjästä, joka stailaa myytävät kohteensa priimakuntoon. Seiniä suditaan, leikkokukkia lisätään ja luottovalokuvaaja ikuistaa paketin. Mites meillä?

Oikotie. Vuokra-asunnot. Ei näy leikkokukkia.

Monesti kuva puuttuu kokonaan, tai ainoa otos on talon julkisivusta. Kun kuvia löytyy, stailauksesta ei ole tietoakaan, hyvä jos valokuvauksen perussäännöistä. Luonnonvalossa, ilman suoraa salamaa, vakaalla kädellä – turhaa luksusta.

Jos asunto on myynnissä ja arvostetulla alueella, tilanne on toki eri. Pienet vuokrayksiöt ovat ne, joissa tökkii. Niiden ilmoituksissa edes arvoalue ei takaa selkeää kuvitusta, päinvastoin. Usein uskotaan, että pelkkä hieno osoite riittää. Jos kuviin taas on panostettu, se näkyy itsestäänselvästi myös hinnassa.

Masentavaa. Onko niin, että yksityiset eivät osaa ja suuret välittäjät eivät viitsi? Vai onko syy asuntopulassa, jonka ansiosta luukku kuin luukku löytää asukkaan, oli ilmoitus kuinka köykäinen tahansa? Koska köykäisiä ne todellakin ovat. Ehdoton suosikkini on ”19m2, wc käytävällä, suihku kellarissa. 2kk vuokratakuu”. Siinä koko komeus. Voitte arvata, löytyikö pohjapiirrosta tai edes sitä julkisivuräpsyä.

Onko utopiaa toivoa asuntoilmoituksiin selkeitä kuvia ja perustietoja? Ei siis tuhansien eurojen stailausta tai inspiraatiokeskittymää. Vain pieni panostus riittäisi.

Uutta kotia etsiessä käy läpi kymmeniä, pahimmillaan satoja ilmoituksia. Siinä showssa selkeät kuvat karsisivat turhia näytöissä ramppaamisia ja yltiöopitimistia odotuksia. Parhaat asuntokuvat ovat niitä, joissa on rutkasti informaatiota ja silti ripaus inspiraatiota.

Kuvat: Asuntoilmoitukset & Oikotie

Mielipidetoimittajana on hieman mälsää. Inalle tupsahtaa kirjoja ja Hertalle kosmetiikkaa, Jyrille singlejä, Lauralle kutsuja kissanristiäisiin. Entäs minulle? Ingenting.

Yllämainitut ovat tietytysti huonoja vertailukohtia siksi, että he saavat tavarat ennen kaikkea työnsä kautta. Mutta kuten Joannan juttu osoitti, monille muille riittää pelkkä rakkaus aiheeseen. Muotibloggareille muotia, ruokakolumnistille reseptejä. Helppoa.

En kaipaa lisää tavaraa, mutta silti ihan teoreettisesti: mitä materiaa mielipidetoimittaja voisi haluta? Mitä on sellainen roina, jota voisi tällaisella palstalla luontevasti arvioida?

Pamfletteja? Ydinvoimavastaisia pinssejä? Kuonokoppaa? Eh. En ole päässyt ajatusleikissäni kovinkaan pitkälle.

Se jaksaa silti kiinnostaa minua, koska se kytkeytyy kysymykseen mainoslähetysten tulevaisuudesta. Etujoukko –juttu saisi monesta jo painua hiiteen, mutta minä innostun aiheesta koko ajan lisää.

Päässäni muhii paljon lisäkysymyksiä etenkin jatkosta: mitä blogilahjomisille tapahtuu, kun erikoisalueet laajenevat ja suosittujen palstojen määrä räjähtää?

Vaikka vielä ajatus 30 000 seuraamasta mielipideblogista on absurdi, sekin päivä koittaa vielä. Jatkuuko silloin tavaroiden tasainen tykitys vai houkutellaanko kirjoittajia joillain aineettomilla lahjuksilla?

Vaikka monet kulttuuri- ja mielipideblogit ovat suosionsa puolesta vielä pelkkää puuhastelua, niidenkin kysyntä kasvaa, jos vastareaktiokaavaan on uskominen. Kun tekijöitä tulee lisää ja sitä kautta myös mielenkiintoisia formaatteja, olen varma, että mainostajiakin kiinnostaa.

Silloin ajatusleikki lähetettävistä tavaroista ei ole enää triviaali. Sanaristikkoja? Alkolukko sähköpostiin? Lyijykyniä? Toivottavasti mainostajat keksivät itse parempia lahjuksia.