”Minusta ei ole vammaisen lapsen isäksi.”

Tutullani on kymmenvuotias, soma tytär, joka on kehitysvammainen. Se ei ole ongelma, vaan ongelma on tytön isä. Viime kesänä hän päätti, että vammainen arki saa riittää ja ilmoitti lapsensa äidille: joko lapsi menee laitokseen tai mies häipyy. Lapsi vai minä, hän kysyi. Äiti vastasi, että no mitä luulet.

Sinne lähti, kymmenen vuoden isyyden jälkeen.

Tapaus palasi mieleen päivän lehden myötä, jossa kehitysvammaisen lapsensa abortoinut mies julisti, ettei hänestä ole vammaiselle isäksi. Halleluja.

Kenestä sitten on? Kenestä on supermahtavaa tulla isäksi skitsofreenikolle, sokealle, neliraajahalvaantuneelle tai CP-vammaiselle? Ei varmaan kenestäkään, mutta jos on pakko, jokaisen luulisi tekevän parhaansa. Mutta ei. Jos lapsi ei ole terve, niin tervemenoa.