Sinä et ole mamari
En uskalla.
Tuota lausetta en muista sanoneeni ikuisuuksiin.
Olen juuri sellainen, joka uskaltaa aina. Hypätä sillalta, lähteä yksin Afrikkaan ja uida ventovieraiden liiveihin. Uida avannossa ja jättäytyä tyhjän päälle ilman suunnitelmia.
Sellainen olen, koska olen päättänyt niin.
Luin joskus jostain, että rohkea ei ole se, joka pelkää, vaan joka tekee silti. Se on totta. Oikeasti olen mamarien mamari, mutta vain sisäisesti.
Uusimmassa Trendissä on juttuni pelosta.
Senkin kirjoittaminen oli kauheaa. Olin varma, että kämmään ja vedän nimeni lokaan. En kuitenkaan jaksanut kuunnellut horinoitani, vaan purin hammasta ja turautin artikkelin kasaan.
Vaikka puhuin jutussa käytännön pelosta, mielestäni vielä suurempi ongelma on ponnistamisen pelko. Se iskee aina, kun ihmisen täytyy uskaltaa. Tai kuten Merja Mähkä sanoo kirjassaan Ihanasti hukassa: pelkäämme aina, kun haluamme jotain uutta.
Sitä näkee koko ajan.
Ystäväni tapailee jumalaista aussipoikaa, joka pyysi juuri ystäväni mukaansa juhliin. Paikalla ovat kaikki pojan kaverit, eli kyseessä on hauskojen bileiden lisäksi suuri kunnia. Ystävä vaikertaa, että ei hän mene, ettei nolaa itseään.
Toinen ystävä taas skippasi pitkään haaveilemansa Budapestin reissun, koska panikoi, ettei löydä sieltä yhtään tekemistä tai seuraa. Niinpä hän pysytteli mielummin lomaviikkonsa kotona ja surkutteli.
Tapaukset saavat minut näkemään punaista. Pelko perseessä on aivan perseestä.
Älä siis hätäile. Olet rohkea, sisukas ja uljas tyyppi, eikä mikään raiskaaja, aussirakastaja tai kaupunkiloma muuta sitä.
