Täällä on aivan mieletöntä.

Kampala on kaunis. On vehreää ja trooppinen tuoksu, kukkia ja apinoita.

Hihityttää, miten absurdia elämä on. Eilen seisoin pakkasessa, tänään huntu päässä minareetin huipulla. Kuuma maa polttaa varpaita, tuuli on leuto, sirkansiritys huumaava.

Lähtöpelko jäi lentokoneeseen. Muistan taas, mikä minut ajaa matkoille kerta toisensa jalkeen: tämä tunne, etta on niin elossa. Kun ajaa hiukset hulmuten bodabodan kyydissä ja ylle avautuu tumma tähtitaivas, tuntuu, että on sattumalta juuri siinä, missä kuuluukin.

Ja vain siksi, että uskalsi lähteä.