Kun kuvausryhmä pamahti eteiseen

kuvankaappaus_2012-11-14_kello_22.41.39.png

Spontaanit haastattelut ovat parhaimpia.

Teimme tänään televisiokurssin juttua kaupunkiestetiikasta, jonka tiimoilta haastattelimme paria asiantuntijaa. Juttu vaikutti kuitenkin liian puisevalta, joten päätimme kysyä rumista rakennuksista ihmisiltä, jotka niissä asuvat.

Siksi Hervanta ja Mikontalo.

Kolmekymmentä ovikellonsoittoa myöhemmin nauhalla oli kolme haastateltua: pakistanilainen, kajaanilainen ja venäläinen poika. He avasivat ovensa, päästivät kuvausryhmän sisälle ja toimittajan pissalle.

En ole lainkaan varma, tekisinkö samoin, jos oman oveni takana pönöttäisi tanakka mikrofoni, kuvauskalusto ja kolme virnuilevaa hiipparia.

Vaikka gallupien teko voi olla välillä puisevaa, pidän niistä. Sitä yllättyy aina, miten avoimia, heittäytyviä ja mahtavia ihmiset osaavat olla.

Kuva: Kat Masback

Työ ja raha Opiskelu

Hölmöt haaverit

img_2444.jpg

 

Onnistuin tänään polttamaan jalkapöytäni.

Ruispuurolla.

En ole varma, mitä tein saadakseni kiehuvan kattilan sisältöä nilkkani päälle, mutta lopputulos on rakkulainen, arka ja pirun kivulias.

Ja tiistaisen sympaattinen.

Koska haaveri on niin hölmö, se naurattaa. Vaikka jalkaa vihloo, oman kömpelyytensä taidokkuutta voi vain ihailla.

Siksi kysyn myös teiltä:

mikä on hölmöin haaveri, joka sinulle on sattunut?

Tai äidille, ystävälle tai serkulle.

Nauretaan yhdessä ihmisen taidokkuudelle.

Kuvassa maailman epäonnistunein hoitoyritys. 

Hyvinvointi Terveys