Minulle on aina vaikeaa seurata uutisia, jotka koskettavat yksittäisiä ihmisiä.

Oli kyseessä sitten juoniva taiteilija, rikollinen pukuspede tai irtisanottu päätoimittaja, en osaa lukea juttuja ilmiötasolla.

Mietin vain, miltä ihmisestä sillä hetkellä tuntuu: itkeekö hän, lukeeko itse uutisia, mitä sanoo perheelleen. Vaikka se olisikin ihan omaa syytä, en osaa olla ajattelematta, miltä rintalastassa tuntuu niin iso nöyryytys?

Tietenkin ison mittakaavan asioissa analysointi, spekulointi ja vitsailu kuuluvat asiaan. Spektaakkelit ovat hauskoja ja skandaaleissa on kutkuttavaa nähdä, miten asia paisuu paisumistaan, kunnes lopulta unohtuu.

Mutta silti: en osaa unohtaa ihmistä hyökytyksen takana. 

Tämäkin villapaita oli sen omistajan mielestä roska.

Joka kerta roskia viedessäni tulen älyttömän vihaiseksi.

Kesätaloni roskahuone on täynnä tavaraa. On astioita ja huonekaluja, vaatteita ja mattoja, kaikki ehjiä ja toimivia. Sama homma verkkokellareissa. Ja helvetti soikoon: jopa rappukäytävässä.

Opiskelijoiden kerrostalo on kuin sikala.

En tiedä, onko kesän muutoilla ja vaihtarikausien lopulla osuutta asiaan, mutta meno on uskomattoman törkyistä.

Kaaliini ei mahdu, miten kukaan kehtaa heittää hyvää tavaraa surutta roskiin. Jos jaksaa nähdä vaivaa, että hamstraa ikeakamaa, pitäisi olla myös vaivaa havahtua paria viikkoa ennen muuttoa ja hankkiutua kamoista kunnialla eroon.

Erityisen ärsyttävää sekoilu on siksi, että asunto sijaitsee hyvällä paikkalla. Ei siis edes voi inistä, että kaikki kierrätyspaikat ovat niin kaukana. Vaatteet voi aina viedä Uffin laatikkoon ja ehjälle kotipienkamalle löytyisi varmasti ottaja. Huonekalut voisi jakaa ilmaiseksi pois, ja muunkin kaman ihan vaikka siivouspäivänä.

Jos kyse on oikeasti roskista, ei sekään ole hirveän vaikeaa.

Esimerkiksi Kierrätys.info on taivas. Se kertoo helposti, minne kodin lähellä voi dumpata vaikka paristot, lamput ja tekstiilit.

Kukaan ei ole täydellinen, mutta ei myöskään ihan noin typerä.