Minulla on kirous.

Aina kun jatkan matkaa yksin, ensimmäisenä päivänä käy köpelösti.

Yöbussissa Bangokiin sairastuin. En saanut pyydettyä apua, koska ympärilläni nukkui ryhmä kuuroja.

Berliinissä sohvasurffaushost paljastui wannabe-bobmarley-reinkarnaatioksi, joten katsoin parhaaksi mennä hostelliin. Ne olivat täynnä.

Reilin lopussa istuin väärään junavaunuun, joten Kööpenhaminan sijasta tie vei kohti Jyllantia.

Kambodzan Phnom Pheniin päräytin keskellä yötä. Takana oli 33 tunnin bussimatka ja päivä ilman ruokaa. Pankkikortti ei toiminut. Harhailin yksin pimeällä kadulla.

Ja nyt, arvoisensa jatko-osa: saavun Moldovaan. Pankkiautomaatit eivät toimi. Kukaan ei puhu englantia. Juna-asemaa ei löydy. Rukoilen, etta junassa on tilaa. Vaatteet liimautuvat ihoon ja minä penkkiin. Itkettää vähän.

Mutta ei se mitään.

Tätä tämä välillä on.

Jos haluatte välttää kiroukseni, minulla on antaa kaksi vinkkiä:

1. Ole viisas. Hanki etukateen yöpaikka ja paikallista rahaa. Älä saavu vieraaseen kaupunkiin nälkäisenä ja pimeällä.

2. Ole luottavainen. Varman päälle pelaaminen toimii vain harvoin käytännössä, joten kun olet kusessa, älä panikoidu. Asiat järjestyvät.

Ja jos ehdit jo paniikkiin, ei sekään haittaa. Pieni itkukohtaus rinkan päällä hellittää avun missä päin maailmaa tahansa.

Kuvat: Umut Dünyası