Pradaa lainarahalla
Ystäväni kertoi tutuistaan, jotka ottivat juuri kymppitonnin lainat. Ei opintoihin, ei asuntoon, vaan elintasoon. Kaksikymppinen kaksikko haluaa elää leveästi, syödä hyvin ja ostaa kallista muotia.
Kerrataan: 10 000 €. Shoppailuun.
Kummallakaan ei ole vakituista työtä, ei loppututkintoa, kuulemma vain kiltit vanhemmat lainantakaajina.
Jotenkin tekee pahaa. Shoppailulaina menee samaan kastiin pikavippiketjujen ja Opintolainalla silikonit -yhteisön kanssa. Kallista ja käsittämätöntä.
Tuomita ei viitsi, kun ei tiedä yksityiskohtia, mutta silti: äly hoi, missä olet? Oliko tämä nyt hyvä idea?
Luulisi, ettei lainarahalla ole kiva elää. Korot, takaisinmaksu ja velkaantuminen ovat sanoja, joita en ainakaan itse tahtoisi ottaa vielä elämääni. Siksi kaksikon teko provosoi järkevää ja varovaista minääni todella paljon.
Samalla teossa on jotain äärettömän kiehtovaa. Se on niin turhamainen ja järjenvastainen, että lopputulos on suurempi protesti loogiselle yhteiskunnalle kuin vaikkapa irtiotto Aasiaan. Maailmalla nyhväys on hyväksyttyä, lainarahalla shoppailu ei. Vaikka luokittelen mielessäni tytöt bimboiksi, jotka eivät ymmärrä rahan arvoa, heissä on nähtävissä myös radikaalia hälläväliä-asennetta. Ainakin he tekevät juuri niin kuin tahtovat.
Todennäköisesti tytöt ovat juuri niin ajattelemattomia kuin lainanotto antaa ymmärtää. On vain mukavampi nähdä teko peppipitkätossumaisena haistatuksena kuin kahden kulutushysteerikon päähänpistona. Silloin ei tarvitse ahdistua ajatuksesta, minne ihmeeseen tämä hullu maailma on menossa.
Uskon siis vahvasti lainan olevan protesti, en sulaa idiotismia. Tahdon uskoa niin.