Sisustus ja ulkonäkö: turhuutta

Väärä tapa ilmaista persoonaa?

Provosoidun harvoin, mutta kunnolla. Tällä kertaa syvän suivaannuksen synnytti Olivian numero 11/10.

Sieltä pamahti kaksi näkemystä, jotka ottavat kantaa persoonan ilmentämiseen. Toinen kritisoi panostusta kodinlaittoon, toinen ulkonäköön.

Ensimmäiseksi Täydellinen koti kertoo tyhjyydestä –otsikon alla Ninni Lehtniemi esittää mielipiteensä sisustuksen turhuudesta. Hänestä täydellisen keittiönjakkaran metsästys on ajanhaaskausta, koska kylään tulevat ihmiset ovat kuitenkin kiinnostuneita asunnon omistajasta, eivät jakkarasta. Tällöin ”muun maailmankaikkeuden kannalta koko hankinta menee hukkaan”.

Lopuksi Lehtniemi tiivistää teesinsä näin: ”Sitä paitsi ihmisen elämänfilosofiassa on jotain pahasti vialla, jos paras tapa toteuttaa sitä on valita oikean värinen sohva tai asetella designkivia lasipurkkiin.”

Ja tässä toinen:

”En hyväksy ajatusta, että ihmisen tulisi ulkonäöllään ilmentää persoonaansa.”

Tätä mieltä on Kati Ala-Ilomäki artikkelissaan, jossa hän pohtii yksin ja yhdessä terapeuttinsa kanssa, miksi hän halveksuu ulkonäköönsä panostavia naisia. Manikyyrit ja merkkilaukut saavat hänet näkemään punaista. 

Huh huh. Vaikka konteksista irroitettuna lauseet ovat hyvin yleistäviä, kirjoittajat tuskin mollaavat peruspirjoa, joka eksyy silloin tällöin Kodin Ykköseen ja Vero Modaan. Kritiikki kohdistuu nimenomaan muodin ja sisustuksen suurkuluttajiin.  Silti on uskomattoman yksiulotteista typistää silkkipaitoja tai kalustemuotoilua palvovat karikatyyreiksi, joiden elämänfilosofia sisältää vain yhden purkuväylän.

Eihän se niin mene. Ei vain ole olemassa ihmistä, jonka ainoa elinfunktio on asetella designkiviä purnukkaan tai puunata kynsiään asfaltinharmaalla lakalla. Fundamentalismi-intoilu saa toki ärsyttää, mutta on silti aika paksua ryhtyä arvottamaan itseilmaisun väyliä.

Mielipiteistä välittyy asenne, että persoona on vain jokin itsenäinen ja irrallinen asia, joka köllöttelee ihmisen sisällä heijastumatta lainkaan ulos. Tai että sen ainakin kuuluisi ilmetä joissain aidommissa asioissa kuin huonekaluilla tai dioreilla.

En osaa päättää, kumpi näkemys provosoi minua enemmän, ulkonäkö vai sisustus.

Ulkonäkökannanotto sisältää ison virheoletuksen, että vain tietoiset valinnat olisivat valintoja. Että Louboutin-kielto ja luonnonlapsilook eivät muka ilmentäisi kantajansa olemusta millään tavalla.

Sisutusmielipiteessä nyppii taas täysin käsittämätön ajatus, että kotia rakennettaisiin vain ulkopuolisten silmille. Voiko joku todella ajatella niin? Kodillahan nimenomaan representoimme itseämme itsellemme, emme itseämme toisille. Valitsemme ja arvotamme keittiönjakkaroita, koska joudumme heräämään niiden läheltä jokaikinen aamu. Vaikka universumille se olisi ihan sama, ei se ole sitä asukkaalle itselleen.

Jos elelisin yksikseni saaressa, en kenties uhraisi pärställäni tai ruhollani kikkailuun nykyisen vertaa aikaa. Mutta kotiani ehostaisin varmasti hamaan hulluuteen saakka, vaikka ainoina vieraina olisivat naurulokit ja oravat.

Kuvat: Emmas Desingblogg & Little girl, Big city