Sosiaaliset estot hiiteen

 


Tapaus yksi.

Ystävä saa tekstiviestin uudelta kaveriltaan ja vaipuu kasaan. Miksi sen viesti on niin töykeä, sanoinko jotain väärin, ystävä vaikeroi. Saapunut viesti on aivan normaali.

Tapaus kaksi.

Olemme baarissa. Kaveripariskunta on lähdössä tupakalle, ja lähden seuraksi haukkaamaan happea. Kun palaan, yhteinen ystävä pyörittelee silmiään. Hän kysyy, miksi tuppasin mukaan, kun pariskunta halusi selvästi olla kahdestaan. Arvatkaa vaan, halusiko.

Tapaus kolme.

Kokkaamme kotonani parin kaverin kanssa. Kolmas kaveri soittaa. Kun kutsun hänet liittymään seuraan, hän pyytelee anteeksi ja hokee, ettei halua änkeä. Hemmetti.

 

Inhoan sosiaalisia estoja.

On väsyttävää, että omat mätätulkinnat saavat ihmiset menemään aivan tillin tallin. Kaikilla on mitä kummallisimpia lukkoja, jotka eivät perustu yhtään mihinkään. Se on mälsää.

Oma elämäni helpottui, kun päätin lopettaa turhat vellomiset. Aina se ei ole helppoa, mutta se keventää elämää.

Oletan, että jos minut pyydetään mukaan, pyyntö ehdotetaan tosissaan. Jos joku viettää kanssani aikaa kohteliaisuudesta, niin oma moka. Luotan myös siihen, että ihmiset osaavat sanoa ei.

Ja jos vaistoan, että jokin on oikeasti pielessä, kysyn suoraan. Ja jos en kysy, en myöskään märehdi.

Voisivatko kaikki opetella ajattelemaan samoin?

Sen lisäksi, että oma elo helpottaa, myös muiden on rennompi olla.

Kuvat: Roosevelt Collection & Doublexuan