Tylsä ja kallis päihdeaine

Kiitos Anu Silfverberg.

”Eläessäni kädestä suuhun minulla oli monia näkemyksiä siitä, mitä tekisin, jos saisin säästettyä: matkustaisin, ottaisin vapaata töistä, sen sellaista. Kun vuosia myöhemmin ansaitsin lopulta hieman ylimääräistä, en halunnutkaan ottaa vapaata, sillä tilin saldo olisi pienentynyt. Alkoi vaikuttaa siltä, että säätäminen on eräänlainen verrattain tylsä ja kallis päihdeaine.

Moni miettii, mitä tekisi, jos voittaisi lotossa. Minä saattaisin latoa setelit vitriiniin ja tuijotella niitä käsiäni hieroskellen.”

Tylsä ja kallis päihdeaine. Sitä tämä nimenomaan on.

Pienenä tahdoin saada säästetyksi tuhat markkaa. En ostaakseni sillä jotain ihanaa, vaan ihan muuten vain. Roope Ankka.

Teini-ikäisenä minulle piti saada uudet farkut. Sovittelin housuja kiltisti, mutta ostovaiheessa harasin vastaan. Lopputulos: äiti raahasi minut kaupasta ulos, lukitsi autoon ja palasi ostamaan farkut. Kotiin ajaessa keskitin kaiken murrosikäisen uhmani räyhäämiseen, että ne pakko palauttaa, koska ne olivat niin kalliit.

Yhä olen ihan yhtä omituinen. Nautin enemmän upottavasta tilisaldosta kuin pehmoisista cashmir-neuleista, jotka sillä voisi saada. Vaikka pidän lämpöisestä kaakaosta Cafe Esplanadilla ja Singaporen lentolipuista, inhoan, että raha vähenee. Siis: kyse on siitä, että ostaminen tuntuu ennen kaikkea luopumiselta, ei saamiselta.

Absurdia.

Kuva: Blanco Vintage

Teksti: Anu Silfverbeg: Luonto pakastimessa