Työ koneella

Ystävieni välivuosityöt ja sivarit ovat alkaneet.

Symppisten työkavereiden ja kovan palkan lisäksi nousee yksi kriteeri ylitse muiden: tietokone. Työstä kerrottaessa mainitaan, paljonko aikaa on puuhailla koneella omiaan.

Eräällä ystävälläni on käytössä kaksi konetta, toinen työjuttuihin, toinen henkilökohtaisiin. Pakko myöntää, että nykyisen hommani aloittaessa itsekin iloitsin, että sain käyttööni oman macin, en vaikkapa sitä, että ulkoilemaan pääsee kahdesti päivässä.

Sinänsä hullua. Arvostetaan, että tehtävää on mahdollisimman vähän, että mielummin on aikaa kyllästyä kuin stressaantua.

Oman työmacin kanssa on toki osoittautunut mahtavaksi, että voin päivittää palstaani työaikana, mutta yhtä hyvin jutut voisi kirjoittaa luonnoskirjaan ja illalla puhtaaksi tänne. Mutta ei. Kivempaahan tämä on näin.

Työkoneinnostus menee varmasti töiden väliaikaisuuden piikkiin. Kun suuri osa ikäluokasta ansaitsee rahansa siivoojana, kaupan kassana tai myyjänä, tuntuu pienimuotoinen konehipellys helpolta ja huolettomalta.

Silti minua on alkanut pelottaa, että tulevaisuudessa odottava, vakinainen työ on pelkkää tietokonetta. Niskat vinossa istumista ja hömppäsivustojen selailua pomolta salaa. Että jos ei selvästi hakeudu fyysiseen työhön, päivittäisistä happihyppelyistä on turha edes haaveilla.

Miten on? Onko työelämä pelkkää näyttöpäätettä?

Kuva: Jenny Mörtsell