Buried in the sand
Terveisiä BARcelonasta. Viikonloppu vilahti silmien ohitse kuin luotijuna, ja hartaudella laadittu Must See, Must do -lista tuli takaisin ilman yhtäkään yliviivattua kohtaa. Ei oikein osattu päättää oliko se onnistuneen loman merkki vai ei. Varmaa kuitenkin on, että takaisin on päästävä. Jos ei muuta niin ainakin syömään Cerverceria Catalanaan (ja ehkä pällistelemään se Gaudin puisto). Mutta oltiin me sentään rannalla ja Sagrada Familiakin nähtiin – ulkopuolelta. (Henkilökohtaisesti keksin noin sata asiaa, joita teen mielummin kuin jonotan 40 asteen lämmössä kaksi tuntia kirkkoon, ja maksan siitä lystistä 13 euroa.)
Budjettimatkailijoiden aamupala puistossa – à 1 euro.
Perjantain erittäin pitkältä tuntuvan työpäivän jälkeen päästiin vihdoin ja viimein matkaan muutamien onnenkiljahdusten ja taputusten säestemänä. Parin tunnin odotteluaika kentällä oli ohitse noin minuutilta tuntuvan ajan jälkeen, ja tunnin lento vielä nopeammin. Koska aikaa oli tuhlttavana vain vähän, otettiin suosiolla taksi kentältä Sen Kuuluisan Kirkon lähellä sijaitsevaan majapaikkaan. Oltiin alunperin varattu sekadormi kapungin halvimmasta hostellista, mutta en fiksuna tyttönä ollut tarkistanut hostellin sijaintia, mikä oli tietenkin noin sadan kilometrin päässä keskustasta (totuus: 8,7 km). Muutamien onnellisten sattumusten kautta vuokrattiin erään naisen ullakkohuoneistosta yksi huone kahdeksi yöksi 60 eurolla, ja vietettiin näin ollen kaksi hemmetin hikistä yötä yhdessä parisängyssä. Ei sillä, että kovin hirveästi oltaisi edes nukuttu.
Kartanlukija. Tän kuvan ottamisen jälkeen eksyttiin.
Ajateltiin heti aamusta hoitaa alta pois se turistirysistä suurin eli pääkatu (?) Rambla. Olisi pitänyt uskoa luotettavalta taholta kuultua neuvoa, ja pysyä kaukana sieltä, ei kerta kaikkiaan mitään nähtävää muuta kuin turistien oudot asuvalinnat. Ramblan sivukadulla sijaitseva kauppahalli oli toki ihan jees, mutta sekin täynnä kuin turusen pyssy. Ei suositella. Muutakin nähtävää löytyy. Sitä paitsi Madridin kauppahalli on jopa melkein kivempi.
”Voidaanko istua?”
Ramblan, sataman, ostoskeskuksen (hups), McDonaldsin (hups2) ja eksymisen nro1 jälkeen päätettiin ottaa metro Guinardon asemalle ja vaeltaa Turo de la Roviralle, mistä ilmeisesti on ihan mieletön näköala Barcelonan yli. Emme varmaksi tiedä, sillä ei koskaan löydetty sinne. Ikuisuuden raivovaeltelun (nälkä ei tee hyvää naiselle) jälkeen löydettiin vihdoin yksi auki oleva leipomo ja nautittiin lounas missäpä muuallakaan kuin penkillä. Tällä kertaa ei jaksettu edes puistoon saakka.
Ei välttämättä se näköala, mitä haettiin.
Käveltiin sitten Gracia -kaupunginosan läpi siestan aikaan (mikään ei ollut auki, missään ei ollut ketään) ja päätettiin tsekata edes yksi paikka listalta: Sagrada Familia. Jonohan ylettyi tietenkin kirkon ympäri, ja ympäripuhuttiin Arkkitehti Päivärinta jättämään kirkkovisiitti seuraavalle päivälle, ja suunnattiin kaupan kautta hikiseen huoneistoon päiväunille.
Siel se on! Otsasta voi helposti päätellä ilman kosteusprosentin. Se oli noin 110.
Lauantai-illan suunnitelmiin kuului illallinen jo aiemmin mainitussa Cerveceria Catalanassa, mutta muutamien syy-seurauksien vuoksi se jäi tällä reissulla väliin. Oikeastaan koko illallinen jäi väliin, jos ihan rehellisiä ollaan. Se nautittiin sunnuntai-iltana viidessä minuuttissa lentokentän McDonaldsissa. Kulinaristilomalaisia selvästikin.
Ullakkohuoneiston parvekenäkymä oli varmasti yhtä hyvä, ellei jopa parempi.
Pitkälle venyneen lauantain jälkeen kerättiin sunnuntaiaamuna kympin jälkeen tavarat kasaan ja suunnattiin laukkujemme kera kirkon kautta (edelleen sama jono, jopa Arkkitehti Päivärinta kieltäytyi jonottamasta ja se on paljon se) rannalle. Oikeastihan siis otettiin ensin metro väärään suuntaan, jäätiin väärällä pysäkillä pois ja käveltiin järjetön matka rannalle järkyttävässä hiessä. Mutta eihän sellaista voi näin glamoröösissä blogissa kertoa, joten sovittakoon, että sitä ei tapahtunut. Hiekassa makoili muutama muukin turisti poikineen, mutta jollain ihmeen kaupalla löydettiin meille ja matkalaukuillemme spotti läheltä rantaa. Oltiin kaikki yhtä mieltä siitä, että ranta oli reissun kohokohta. Hiekkaa housuissa, korvissa ja suussa – sitä ei vaan voita mikään.
”Nyt niitä rantakuvia!”
Onnistuttiin kaiken säätämisen lisäksi melkein myöhästymään koneesta, mutta onnekkaina naisina ehdittiin viimeisten joukossa lennolle. Ei varmaan tarvitse edes mainita, että tunnin kotimatka vierähti suu auki nukkuen. Oli niin hauskaa, että melkein jopa vähän masensi ”palata töihin” tänään klo 9.30 aamulla. Onneksi on työ, jossa saa luvan kanssa makoilla altaalla. Barcelona – Minkit suosittelee!