Paellaa ja palaneita polvia

Menneenä viikonloppuna oli mun vuoro päästä nauttimaan rantaelämästä espanjalaisittain. Perjantai-iltapäivänä pakkasimme auton ja lähdimme ajamaan Espanjan itä-rannikolle El Campelloon, joka on pieni kylä Alicanten kupeessa Valenciassa. Myönnän että odotin viikonloppua hieman kauhunsekaisin tuntein, koska luvassa oli 24/7-hengausta perheen kanssa. Viikonloppu oli kuitenkin superonnistunut, ja se taisi tulla kaikille tarpeeseen. Majoituimme äiti N:n vanhempien kolmen makuuhuoneen loma-asunnossa, josta oli viiden minuutin kävelymatka rannalle. Isoisä E ja isoäiti I olivat myös poikkeuksellisesti paikalla; yleensä he viettävät kesää toisessa Madridin-asunnoistaan.

Huikea panoraama napsittuna mun Samsung Galaxy SII :lla (niinkuin kaikki muutkin kuvat tässä postauksessa… taas)

 

Lauantaina Campelloon hurauttivat myös perheen naapurit Madridista, jotka olivat lomailemassa puolen tunnin ajomatkan päässä. Ihastuttavien tyttöjen seura myös helpotti mun elämää, sillä sain välillä keskittyä rehelliseen nahan kärventämiseen. Loikoilun lomassa kuitenkin ehdittiin rakentaa yksi linna, muuttaa P merenneidoksi ja vuokrata auton näköinen polkuvene (ei se kuitenkaan mikään ihan mielikuvitukseton vehje ollut, liukumäki ja kaikkea).Lounaaksi syötiin kahdenlaista paellaa eräässä rantaravintolassa. Ihan kuivin suin ei munkaan tarvinnut viikonloppuani viettää, siitä piti huolen kaksi tinto de verano –kannua, jotka tilattiin pöytään. Vierasperheen isä kuitenkin ihmetteli ettenkö lainkaan juo alkoholia, kun kieltäydyin jälkiruokalikööristä. Sanottakoon että host-perheeni ”lasillinen viiniä sunnuntaisin”-filosofia toppuuttelee muakin, vaikka niin paljon siitä kaljasta tykkäänkin. (Ja johan siitä on tässä blogissa jauhettukin.) Isä C vaikutti kuitenkin ihan tyytyväiseltä saatuaan puristettua musta vastauksen, että juon kyllä viskiä jäillä.

P ja hiekkalinna

 

Musta paella oli mun lemppari

 

Sunnuntai-iltana ajettiin rannalla hengailun (joka sisälsi polvien karrelle palamisen ja jonkinlaisen auringonpistoksen)  ja lounaan jälkeen läheiseen pikkuturistikylään Alteaan, jossa oli ihastuttavia valkoisia taloja ja kapeita kujia. Pääkujien varrella oli vieri vieressä erilaisia vaate-, koru- ja kenkäkauppoja sekä käsityöläisten kojuja. Kukkulalle rakennetun kylän korkeimmalta kohdalta avautui hulppeat näkymät alas kaupunkiin ja merelle. Pistäydyttiin tapas-ravintolaan nauttimaan pienestä suuhunpantavasta ja limpparista.

 

Viihdyimme Campellossa vielä maanantainkin. Saatiin loppusilaukset aikas inkkarimaisille rusketuksille, ja vedettiin vielä kerran navat täyteen paellaa, itsetehtyä tällä kertaa. Isoisä E valmisteli ruuan jo ennen rannalle lähtöä, ja palasi meitä aiemmin rannalta hauduttamaan herkun valmiiksi. Saatoin ehkä löytää uuden lempiruuan, oli meinaan aika tosi jees tuo riisin, katkarapujen, kalan, simpukoiden ja mustekalan kombo. N lupasi että opettaa mua vielä tekemään paellaa ennen kuin palaan Suomeen (mihin on btw enää reinu kaksi viikkoa!!). Taidankin elää paellalla ensi vuoden.