Viime viikonloppu meni perheen parissa rantsulla mutta tämän viikonlopun suunnitelmat on hieman erilaiset. Kahden kuukauden Espanja-ajasta yli puolet on jo ohi, viikonloppuja jäljellä tämä mukaanlukien enää neljä. On siis otettava kaikki mahdollinen irti näistä viimeisistä hetkistä. Tämä viikko on  töiden puolesta sisältänyt muun muassa:

3 kpl itkupotkuraivari 

103204 kpl vuodatettu kyynele

1 kpl siivottu leikkihuone

27 kpl leivottu korvapuusti 

307 kpl huokaus

200 kpl pusu

1 kpl iltasatu

1kpl retki Parque del Retiroon

Saatiin maanantaina Idan kanssa hurjimmista ajatuksista hurjin: päiväretki keskustassa sijaitsevaan puistoon lasten kanssa. Uskomatonta mutta totta; kaivattiin vähän vaihtelua tähän aamupala – uima-allas – lounas -rutiiniin. Kaikkien mielestä ajatus kolmesta au pairista viiden lapsen kanssa kaukana turvallisesta lähiöstä ei ollut kuitenkaan kovin hyvä. Mun hostmamma nimittäin kaivoi naftaliinista lasten talutushihnat. ”Joo kato tää pää laitetaan vyöhön kiinni ja sitten tästä pidät kiinni. Muista myös kirjoittaa puhelinnumero molempien käsivarteen!” Mä kaivoin esiin vahvimman aseeni nimeltään huumori, ja totesin, että vien kaksi lasta puistoon ja tuon myös kaksi lasta takaisin – en kuitenkaan vanno, että ne ovat samat kaksi lasta. Sain lähteä ilman talutushihnoja mutta naapurin kotiäiti lähti tyttärensä kanssa mukaan. Ilmeisesti ansaittiiin puuttuva luottamus, sillä parin tunnin retkeilyn jälkeen kotimamma lähti asioille ja jätti tyttärensä hulttioiden hoitoon. 

Pääsin loistamaan edes yhdessä lajissa. Kukaan ei hukkunut! (Paitsi että kuvanottohetkellä yksi tyttö oli ilmeisesti veneen pohjalla.)

Kerran töissä.

”Kaisu can we have pancakes for breakfast?” No tottahan toki.

Kävin ravintolassa syömässä. Vähän oli mautonta toi kala.

Niin että hyvin menee. Paitsi että jos äidin asteikkoa käytetään niin ei. ”Kaisu sä oot ollu siellä jo kuukauden! Koitas jo löytää se aviomies!”