Kameran toisella puolella

47.jpg

Minun täytyy joskus itseäni nipistää miten onnekas olen työni suhteen. Saan itse valita työaikani, luoda kauniita asioita ja työskennellä mahtavien ihmisten kanssa! Ainahan niitä ei- niin-kivoja ihmisiä tulee vastaan, mutta eipä niiden kanssa sitten viitsikkään duunia tehdä. Muotiala on sen verran rankka bisnes, (glamourista ei tietoakaan) mutta kivat ihmiset tekee tästä alasta mahtavan.

8.jpg

Englannissa vaikuttava ja asuva Suomalainen Marianne Taylor on yksi näistä mahtavista ihmisistä. Marianne otti minuun yhteyttä pari vuotta sitten ja ehdotti minulle kuvausta. Minä tykkään tänä päivänä olla enemmän kameran linssin takana kuin edessä, mutta Mariannen kuvausidea sai minut innostumaan.

17.jpg

Marianne on aivan mieletön häävalokuvaaja ja hän osaa vangita tunnelmaa aivan uskomattomalla tavalla. Noin vuosi sitten kuvasimme Dorsetissa ns. Beloved tyylisen session jossa kuvauksen keskipiste oli vain minä ja aviomieheni Michael.

Apua ajattelin ensimmäiseksi, mitähän tästä tulee? 
Osaanko poseerata aviomieheni kanssa?
Mitä minun pitää tehdä, apua auttakaa!

30.jpg

Hassua ajatella näin jälkeenpäin miksi minun piti olla huolissani sillä kuvaus oli yksi ihanimmista hetkistä mitä olin aviomieheni kanssa viettänyt hääpäivämme jälkeen! Enpä muista että olisin viimeksi katsonut aviomiestäni suoraan silmiin ja keskittynyt vain siiheen hetkeen, sanonut kauniita asioita, ja tajunnut miten onnekas olen että vielä 14 vuoden jälkeen hän on se oikea ihminen rinnalleni.

36.jpg

31.jpg

45.jpg

 

Kuvaus oli myös toisella tavalla elämääni muuttava, silla kuvasimme Milly hevosen kanssa. Olin aina pitänyt Millyä kiukkuisena tammana, mutta apua, en tiedä oliko se Mariennen magiikkaa vai mitä mutta ensimmäista kertaa Milly ei luimuillut minulle. Seuraavana päivänä aloin ratsastaa Millyä ja kuukautta myöhemmin olin onnelisena Millyn omistaja!
apr13.jpg

apr13b.jpg

 

Mariannesta ihana juttu uusimmassa Mennään Naimisiin lehdessa ja lisää Mariannen Beloved sessioista voi lukea hänen sivuiltaan!
Lisää kuvia löytyy ihanasta Lovemydress blogista
Kaikki kuvausvaatteet ovat Minun omasta mallistostani
 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Syvällistä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.