Kun alkuviikosta kirjoitin levon merkityksestä ja palautumisesta, ajattelin jatkaa hieman samalla teemalla tänäänkin. Nimittäin stressistä ja sen vaikutuksista ihmiseen. Jokainenhan meistä kokee stressin eri tavalla ja toiset stressaantuu helpommin kuin toiset. Itse olen aina ajatellut itsestäni, että minä en helposti stressaannu. Tai tottahan se onkin. Aika paljon vaaditaan, että minua rupeaa jokin asia stressaamaan, kun taas toiset ovat luonteeltaan sellaisia, että keksivät mistä milloinkin aiheen. 

Kuitenkin vuosi sitten, kun olin opparia vaille valmis sosionomi, oli minulla aika menevä talvi. Kirjoitin siis opinnäytetyötäni ja kävin töissä sekä paria kurssia vielä koulussa samaan aikaan. Silloin minulle alkoi näkyä stressin oireita. Hassua tässä on se, että silloin vuosi sitten en osannut oikein yhdistää näitä kaikkia oireita ja tekijöitä yhteen, mutta nyt vasta jälkeenpäin sen on hoksannut. Kun olin aina ajatellut, etten mistään stressaa, niin eihän se silloinkaan ollut vaihtoehtona.

No, miten ne oireet sitten näkyi? Minulla on koko ikäni ollut atooppinen ihottuma, joka on pysynyt hyvin kurissa jo vuosia. Mutta sitten, vuosi sitten, se puhkesi todella pahana. Ihottumaa alkoi tulemaan ensin taipeisiin, mikä nyt silloin tällöin olikin normaalia, jos söin suklaata esimerkiksi. Sitten se alkoi levitä, jalkoihin, käsivarsille, kaulaan, rintakehään ja lopuksi naamaan. Kun aamulla heräsin, olo oli kuin jyrän alle jäänyt. Naama turvoksissa ja hilseilevä ja KUTISI. Siis se kutina, ihan oikeasti se oli jotain ihan järkyttävää. Vain ne, joilla oikeasti on atooppinen iho kunnolla kutissut, tietävät miltä se tuntuu. Olisin voinut raapia sitä vaikka millä. Mutta heti kun raapi, veri lensi ja kutina paheni. 

Joka aamu herätessä ja katsoessa peiliin teki vain mieli mennä takaisin sänkyyn. Meikkejä oli ihan turha käyttää, koska ne vain karisivat pois päivän aikana kuivalta iholta pois. Töissä kyseltiin, koulussa kyseltiin, joka paikassa kyseltiin, että mikä ihme sinulla oikein on? Ihmiset tuijottivat, jotkut hienovaraisesti ja jotkut ei 😀 Töissä olin kun perseeseen ammuttu karhu suoraansanottuna, olin hyvin lyhytpinnainen ja tiuskin kokoajan. Sitäkään em itse huomannut. 

Kaikkia rasvoja tuli kokeiltua, sinä talvena minulla meni enemmän rahaa varmaan rasvoihin kun omaan vuorkaan! Ne ei meinaa ole mitään halpoja. Mikään ei auttanut. Olin myös hyvin kortisonivastainen, joten se ei siis ollut vaihtoehtona. 

Mielestäni ihottumani johtui joko uudesta asunnosta, talvesta, työpaikasta tai jostain ruoasta. Joten tämän takia tuli oltua myös jos jonkinmoisella ruokavaliolla. Ilman viljaa, ilman maitoa, ilman tiettyjä hedelmiä, siis lista on loputon. Kävin allergiatesteissä, mutta mitään merkittävää ei näkynyt. Tilanne oli siis aivan mahdoton. Netissä googletin melkein joka päivä ”atooppinen iho” ”ihottuma” mikä auttaa ihottumaan” ym. 

No, sitten pääsin ihotautipolille helmikuussa ja minut määrättiin valohoitoon ja käyttämään sitä kortisoonia. Ihottuma lähti tietenkin pois. Joten valohoidosta todella hyvät kokemukset. Mutta mikä muu lähti keväällä pois? Stressi. Valmistuin koulusta ja työt sujui mukavasti. 

Ihminset siis todellakin reagoivat stressiin eri tavoin. Monet voivat reagoida esimerkiksi vatsalla, tai pääkipuna esimerkiksi. Mutta myös iho on sellainen, jota kannattaisi seurata tarkemmin. Nykyään uskon todella, että henkisellä hyvinvoinnilla ja ihon hyvinvoinnilla on yhteys. Tämä kokemus on opettanut minua paljon. Nykypäivänä joudun valitettavasti myöntämään, että kyllä minäkin stressaan ja se todellakin sitten näkyy!

Lopuksi vielä hieman kuvia, millaiselta olen näyttänyt vuosi sitten. Oikein ihanaa loppuviikkoa kaikille ja tehkää jotain rentouttavaa viikonlopun aikana <3