Kuulumisia

Hei! Viime blogitekstistä onkin jo aikaa. Aattelin pölyn hieman laskeutua ja olla miettimättä tätä blogia hetken. No tässä nyt taas ollaan kuulumisten kanssa. Tän breikin aikana ollaa muutettu toiseen kaupunkiin ja tutustuttu uusiin maisemiin. Käytiin myös osallistumassa tall ship race tapahtumaan joka pidettiin turussa tänä vuonna. En ole ikinä ennen käynyt tapahtumassa ja laivat oli upeita! Isoja ja äänekkäitä! Olisi niin kiva tietää lisää niistä ihmisistä miten ne pääty noihin laivoihin ja mitä muuta ne tekee ja vaikka mitä kysymyksiä jäi mieleen!

kuvia6.jpg

kuvia8.JPG

kuvia10.JPG

kuvia12.JPG

kuvia5.JPG

Tulossa on varmaan vähän myöhemmin kuvia uudesta kodistamme. Vielä on aukkoja täyteltävänä, kuten esimerkiksi nojatuoli ja lipasto. Niin huikee fiilis ollut kun on saanut alla olevassa kuvassakin olevan taulun takaisin seinälle. Viimeksi se oli seinällä ku asuin kotona vielä. Tavaroita on saatu esille laatikoista! Niin kivaa kun on tilaa! 

 

kuvia2.jpg

kuvia11.JPG

Meidän neitikin on viihtynyt hyvin uudessa kodissa ja kaupungissa. Raukka pelkää kävellä rapussa, vaikka ollaan aina asuttu korkeella kerrostaloissa. Luulen että neiti on katsellut portaiden välistä alas ja saanu pelon! Siksi varmaa meneeki tiukasti seiniäpitkin hissiin. Nykyisellä asuinalueella näkee kyllä koiria ,mutta ei niin paljoo kuin edellisessä paikassa, mikä on ihan kiva, että saa välillä käveltyä rauhassa reitit läpi. Elämme jännittäviä aikoja ja tällä hetkellä mulla ei oo tietookaan missä oon syksyllä ja se on ihan kiva tunne. Vaikka mullakaan ei napannut koulupaikka niin suunnitelmia on kumminkin! ( Saa ilmottautua jos on kanssa tovereita ketä ei lykästänyt koulupaikka)

-Minna

 

Suhteet Oma elämä Suosittelen

Alkoholiton kiitos

Palataan hetkeksi siihen päivään kun tein elämäni yhden parhaimmista päätöksistä. Makasin sängyssä taas kerran yhden baari illan jälkeen. Heräsin. En omistanut krapulaa, koska olin juonut vain muutaman. Mietin mielessä siinä sängyssä leväten että miksi edes juon? Alkoholi ei maistu? Ei tee mieli? En ole tyytyväinen/onnellinen itseeni sen jälkeen? Miksi minä juon! Muutenkin ajatus että joku juoma voi muuttaa ihmisen käytöksen tosi erillaiseksi on jotenkin hyvin outo/pelottava käsite. Siinä samalla tajusin kuinka haisen kamalalta viinalta ja tupakalta samalla koska joudun ystävien seurassa menemään terassille haistelemaan sitä ”raikasta ilmaa”. En itse ole koskaan tupakoinut joten se ei ole mieleisin haju. Sitten sen päätin, lopetan alkoholin kokonaan. ( koska en tee mitään puoliksi) niin miksen lopettaisi samalla myös kahvin juonnin sekä energia juomat ( en nähnyt niidenkään litkimisessä itselläni mitään järkeä?!)Olin jo jonkin aikaan pyöritellyt asiaa mielessä ja vähentänyt tietoisesti alkoholia ja baari reissuja. tällä kyseisellä hetkellä asia varmistui ja loppui kuin seinään. Jos lopettaa alkoholin se ei aina tarkoita sitä ettei olisi ennen sitä hallinnut alkoholin juontia tai olisi mokaillut. Moni ihminen ajattelee asian niin. Sen voi myös lopettaa vain siit syystä ettei se ole oma juttu.

alkohol.jpg

Nyt puhun 1½ vuoden jälkeen. En ole edelleenkään juonut alkoholia tuon päivän jälkeen. En maistanut tippaakaan energia juomaa. Pari kuppia kahvia kumminkin repsahdin yhtenä yövuorona juomaan mutta se annettakoon anteeksi. En voisi olla yhtään tyytyväisempi päätökseeni. Olen onnellinen. Olen tyytyväinen itseeni. 

Vaikka en itse juo niin ei minua haittaa vaikka muut juo. Kaikki tekevät itse päätöksensä. Voin yhä käydä baareissa selvinpäin tanssimassa ja pitämässä hauskaa mutta minulla on vain kädessä esimerkiksi cocacola tai alkoholiton drinkki (vielä paljon halvempikin kuin alkoholillinen).  Kokemusta on myös siitä kun baarimikko nauraa päin naamaa kun pyydät pelkän limsan. Se kertoo mulle vain enemmän kyseisestä henkilöstä ja käy kyllä sääliksi. Toistin vain tilauksen ja pistin itsevarman hymyn korviin asti enkä välittänyt. Enkä välitä vielä tänä päivänäkään. Mutta koska olen aikamoinen mummeli nykyään niin ei ne baarit muutenkaan enää nykypäivänä kauheasti houkuttele ja se on ihan ok. 

alkohol2.jpg

Miten ystävät/läheiset sitten ottivat asian? No mieheni tuki päätöstäni ja tukee yhä <3 Ihmetteleviä kysymyksiä tulee yhä tutuilta ja tuntemattomilta. Se johtuneen myös että suomalaisessa kulttuurissa vaan kaikki juo. Muutamat ystävät ”hylkäsivät” samantien. Mutta näin jälkeenpäin ajattelee niin jos syy on alkoholittomuudessa niin ehkä hyvä näin. Perheessä ihmeteltiin mutta tuetaan vaikka sisarukset vitsillä vitsaileekin että ”käännyttävät” minut takaisin mutta vitsailut heille sallittakoon. Kai se on vähä meijän perheessä tapanakin. Mutta pohjaltaan perhe tukee myös.  Välillä ne samat kysymykset: Miten pystyt olemaan juomatta? Miten pystyt olemaan selvinpäin baarissa? Kertoo ehkä enemmän kysyjästä kuin minusta. Mielestäni tässä ei ole mitään pystymistä. Miksi juoda kun voi olla ilman? En ole minäkään hetkenä katunut en sekuntiakaan! Tässä ” suoriutuminen” on ollut minulle helppoa. Ei vaan tee mieli niin ei tee. Voin vaan sanoa että kaikkien kannattaa kokeilla olla joskus baarissa selvinpäin. Asenne ratkasee tässäkin asiassa. 

Toiveeni on että annetaan niiden olla ilman alkoholia ketä haluaa ihan rauhassa, eikä yritetä käännytellä!

-Minna

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Mieli