11 tärkeintä opetusta/muutosta elämässäni vuonna 2011
- Uskalsin haastaa itseni uusiin asioihin.
Aloitin työn ohella opiskelun vaikka olin epävarma osaamisestani. Opin kuitenkin että en ole luuseri. Koska yritin. Yrittäminenkin on jo päätös tehdä jotain, vaikka sitten edes epäonnistua. Palkitsevinta oli huomata, että kaiken lisäksi onnistuin. Oikeastaan olin aika hemmetin hyvä.
- Löysin parhaan ystävän.
Menin hänen kanssaan naimisiin. Tunne halusta elää ikuisesti jonkun kanssa onkin tuudittava ja kristallinkirkas, ei huumaava tai kiherryttävä niinkun aiemmin luulin. Unelmat mielenrauhasta, turvallisuudesta ja elämänmittaisesta nauramisesta saivat uudenlaiset raamit. Ajatus siitä että minun ei sovi havitella ja omistaa onnea, lensi romukoppaan. Opin että se kuuluisa rakkaudenhuuma on minulle sitä, että tahdon tehdä kaikkeni jotta toinen olisi onnellinen ja että tuo ihmeellinen ihminen saisi ansaitsemansa rikkaan elämän.
- Opin luopumaan.
Menetin isoäidin sairaudelle ja vanhuudelle ja jouduin myöntämään suurempien voimien vahvuuden. Avuttomuus tuli tutuksi. Suru ja helpotus ja ikävä saivat viiltävän merkityksen. Koin ylpeyttä että sain olla niin tärkeä osanen niin hienon ihmisen tarinaa. Opin että kaikki yhteinen aika on tosiaan kullan arvoista niin kauan kuin me täällä maan päällä näine voiminemme elämme.
- Muutin uuteen kaupunkiin.
Oma asenne ja avoin mieli riittivät pitkälle, ihan kuten arvelinkin, mutta silti sopeutuminen on ollut vaikeaa. Uusi työ, koti, naimasääty, kaupunki ja elämän mullistavat muutokset ovat opettaneet omasta jaksamisesta ja siitä että kaikkea ei kerralla tarvitse täydellisesti hallita. Kaupunki luo puitteet, mutta ei määritä. Rauhaisampi elämänrytmi on ihanaa. Mistään ei todellisuudessa tarvitse luopua, jos ei halua. Pienemmässä kaupungissa elämän spektri on sama kuin isossa, mutta tärkeämmille asioille on enemmän aikaa. Kaikki on selkeämpää.
- Sain ensimmäisen oman kodin.
Kodin määritelmä kirkastui. Sieltä ei tarvitse eikä halua lähteä mihinkään, siellä vallitsee täysi rauha. Samalla se on paikka mistä on pakko päästä välillä pois, jotta sitä arvostaisi taas uudestaan. Koti on enemmän kuin asuinneliöt, se on olotila. Konkreettisesti taas koti tuottaa nuorelle hapuilevalle parille päänvaivaa ja haasteita. Kun kaksi yllättävän määrätietoista tyylisuuntaa kohtaavat, seurauksena on kompromissejä, avartumisia ja surkuhupaisia sopuhankintoja.
- Aloin käyttämään housuja.
Ennen vuoden 2011 kesää laitoin farkut jalkaan viimeksi yläasteella. Viimeistään lukiossa päätin kroppani olevan mekkomallia ja että se ei enää muuhun muotoutuisi. Vaan muotoutuipa vaan ja housut tuntuvat edelleen kihelmöivän jännältä, uskaliaalta statementilta. Ne uhmaavat naiseuttani ja liikuttavat raajojani mukavuusalueen äärirajoille. Toisin sanoen- niissä on sairaan kivaa olla.
- Opin että kiltteys ei riitä.
Oikeastaan se ei auta sellaisenaan yhtään mitään. Se mitä tässä maailmassa todella arvostetaan, on oman selustan turvaaminen ja omien etujen ajaminen. Näin ollen ymmärsin myös yhä selvemmin, että en todella tahdo olla osa sellaista maailmaa. Aion siis edelleen olla kiltti- mutta yhden asian opin lisäämään kiltteyden rinnalle. Rajojen vetämisen. En ole tuhma jos määrään, minkä sallin vaikuttaa elämääni ja minkä en. Se on kilttiä sekä minulle että muille. Selkeät pelisäännöt siunautuvat kaikille oikeudenmukaiseksi järjestelyksi.
- Pääsin kiinni mökkeilyyn.
Arki kaupungissa, viikonloput mökillä. Tämä kuvio tuli tutuksi kesällä, sillä meillä on mökki. Se on kummallinen ajatus ihmiselle joka koko lapsuutensa on ravannut vuokramökeillä ja ulkomailla, hintaan sisältyvästä siivouksesta ja valmiiksi pilkotuista polttopuista viikon verran nauttien. Nyt elämässä on jotain äärimmäisen pysyvää ja konkreettista joka vaatii sekä viitseliäisyyttä että aikaa. Kesän luonne muuttui täysin erilaiseksi. Vaikka en koekaan paikkaa vielä täysin omaksi, on kutkuttavaa kuvitella itsensä samalle saunaterassille vielä vuosienkin päähän. En malta odottaa sitä tunnetta kun maisemasta tulee läpikotaisin tuttu.
- Löysin nettishoppailun.
Ikävä kyllä- ja taivaan kiitos. Garderobissani on laadukkaampia ja ihanampia asioita kuin koskaan ennen, vaikka luulin jotenkin joutuvani luopumaan Helsingin myötä myös tyylistäni. Rahojani ja malttiani en ole silti (vielä) täysin menettänyt sillä olen armoton alehaukka enkä tee enää heräteostoksia. Myös mieheni löysin samaisen harrastuksen. Keski-Suomen Kuljetus Oy:n palvelualttiit lähetit ovatkin tulleet meille vuoden aikana kiusallisen tutuiksi.
- Minusta tuli vaimo.
Vaimona olo ei eroa teoriassa paljoakaan ihan vain omana itsenäni olemisesta, mutta itsepäiselle ja itsenäiselle naiselle uusi roolitus on myös haaste. Olen siis opetellut turvautumaan ja luottamaan. Kaikilla tekemisilläni on yhtäkkiä aivan hirvittävästi väliä- niillä on suoria seurauksia, ei enää vain minulle, vaan myös tärkeimmälle ihmiselle maailmassa. Minulla on voima satuttaa ja parantaa. Saan ensimmäistä kertaa elämässäni olla heikko jos siltä tuntuu, ja samaan aikaan olen voimakkaampi kuin koskaan aiemmin.
- Opin vapaudesta.
Tai enemmänkin; muutin käsitystäni vapaudesta. Tiesin tarvitsevani elämääni järjen ääntä ja tasaisuutta, silti koin samalla menettäväni hetkittäin vapauttani. En kuitenkaan kaipaa mitään siitä, mitä ”vapaudeksi” olen aiemmin mieltänyt. Lainaan Eeva Kolun nappilausetta: ”On vapautta, ja sitten on juurettomuutta ja holtittomuutta”. Minäkään en selviäisi enää ilman samaisessa kirjoituksessa mainittua vahvaa arvojohtajaa. Olen myöntänyt sen. Nyt olen todella vapaa.
kuvat: de cara a la galería, flickr, Michael Sowa