Torttukahvit, nuo hienommat leivoskahvit

Runebergintorttu on parempi kuin laskiaispulla (joka muistuttaa liikaa lunta, talvisia kinoksia, katkenneita hampaita ja verta), parempi kuin ruotsalaiset pistaasin (muistuttaa hometta) ja sahramin (muistuttaa inhokkiväriäni keltaista) täytteiset vuoden ympäri tarjottavat solmut ja katit, parempi kuin eltaantunut rahkapiirakka ja parempi kuin luumusta tunkkainen tähtitorttu.

Se on perinneleivonnaisista ylivoimaisesti omaperäisin ja funktionaalisin. Sylinterin mallinen ja märkä. Arrakkinen ja ylevä. Siinä koko homman pointti on itse taikina- asia joka ei todellakaan toteudu kuin harvoissa pakkopullissa. Tässä tortussa ne päällisrimpsut ovat vain sivuseikka, KERRANKIN.

Dominoissa, laskiaispullissa, karnevalkekseissä ja muissa berliininmunkeissa se syötävän arvoinen, iloa herättävä osuus on aina se kuorrute tai sisääntursotettu lohtutäyte. Itse taikina on liian monessa leivonnaisessa pelkkä välttämätön paha. Vaikka myönnänkin olevani pulla- enkä keksi-ihminen, tosi monet pullat (sitruunamuffinsit!!) on turhuutta ja turhien kilojen tavoittelua.

Mutta ei Runebergintorttu. Siinä herutellaan nimenomaan tuolla mantelisella ja kardemummaisella hassulla materialla jota kummallisen mallisiin muotteihin kerran talvessa survotaan. Päälle isketään krapulaista silmää muistuttava hillopallo ja kylkeen musta kahvi.

Aika täydellistä. Runeberg jätti jälkeensä niin paljon hyvää.