Vadelmavenepakolainen (Jyväs)kylässä

Vadelmavenepakolainen (Jyväs)kylässä

Kom-teatterin suksee tuli vierailemaan meidänkin kaupungin lavalle. Se alkoi nihkeästi, osui meheviin aiheisiin, toimi kolmella näyttelijällä, yllätti minimalistisella pahvilavastuksellaan, vaikutti ammattitaidolla, nauratti havainnoillaan, parani loppua kohden ja päättyi kirkkaaseen tykitykseen. Mutta pelkään että olen nähnyt liian monta Solsidania. Ehkä olen tottunut rankempaan huumoriin. Tai kenties Miika Nousiainen on kasvanut minulle Hyvin ja huonojen uutisten myötä […]

Jos edes jostain saisi kiinni

Jos edes jostain saisi kiinni

Saimme kerran puhelun huolestuneelta ikäihmiseltä. Järvi-Radiossa oli ollut erään ”sähköasiantuntijan” haastattelu, joka suositellut kosteiden mökkien ja kesämajojen sähkökaappien tuulettamista tai kuivaamista. En tiedä tarkoitettiinko perus suullapuhaltelua vai ihan vain viuhkalla löyhyttelyä, mutta kiehtovaa puhelussa oli se miten soittaja samanaikaisesti sekä pahoitteli varoitteluviettiään että koki velvollisuudekseen vetää heikon todisteluketjunsa loppuun asti, vaikka hävetti. Lopulta meinasi mummolta […]

Houston, meillä on ongelma

Houston, meillä on ongelma

              Miehen kanssa on jännää asua. Pyykit kyllä peseytyy sellaista vauhtia että en ehdi mukaan kuin vasta viikkausvaiheessa ja valkopyykkiä puunataan mitä mielikuvituksellisimmissa kloriittiliemissä. Suihkussa pitäisi käydä 2 kertaa päivässä ja pölyt pyyhkiä pattereiden takaa perjantaisin. Vaatteet viikataan kaappiin japanilaisen origamin pieteetillä, tiskit laitetaan suoraan pesukoneeseen ja juuston kylmäketju ei saa […]

Kiveen kirjoitetut

Kiveen kirjoitetut

Pitääkö kaikki ajatukset hakata kiveen että jengi tajuaa? No vissiin pitää. Ollaan niin paukapäinen kansa että vain metsäreitille asetellut, graniittiset hautakivet saavat verkkahölkkääjän edes hetkeksi pysähtymään. Reippailin eilen kuulokkeissa ja hupparissa pitkin Jyväsjärven rantaa, päässä Bon Iver ja pakaroissa polte. Lumi oli paljastunut nämä paasit. Tämä oli suosikkini. Taiteilija oli kerännyt ihmisiltä nimettömiä toiveita, joista […]

Barcelona, cavan ja kaakelimurskan kaupunki.

Barcelona, cavan ja kaakelimurskan kaupunki.

Näin ihanaa oli Barcelonassa. Annan kuvien puhua puolestaan. Sen verran sanon, että jos kesäiset matkasuunnitelmanne sisältävät kyseisen kohteen, suosittelen lämpimästi Mondon uusittua opasta ja ihan joka ainoaan ylitsepääsemättömän kivan näköiseen paikkaan kurkistamista. Suunnitelmat ja spontaanius ne yhteen soppii, ainakin lyhyehköllä kaupunkilomalla. Parasta matkassa oli ruoka, juoma, ajantaju(n menetys) ja kaikenlainen kauneus.

Hetki menneessä

Hetki menneessä

Hampaassani oli paikka ja se mureni. Sain päivystysajan naapurikylästä. Ajoin ensiapu-tapaamiseen kiireellä ja keskeytin työni keskittyäkseni hetken verran suussani vihlovan sähköpaineen parantamiseen. Parkkiksella sammutin auton moottorin ja tajusin että olinkin ehkä saapunut toiseen maailmaan. Täällä aika oli pysähtynyt. Odotushuoneessa oli yksi viherkasvi ja tekonahkasohva. Sälekaihtimet oli vedetty tarpeettomaksi käyneen vastaanottotiskin eteen. Telkkari pyöri itsekseen. Sieltä tuli […]

Mil stailil mennää?

Mil stailil mennää?

Parasta tänään oli Reittiopas slangilla. Parasta. Olin jo unohtanut koko ihanuuden, mutta löysin onneksi lentokenttäbussia etsiessäni uudestaan.  HSL, I love you että teitte (=teetätitte) tämän kulttuuriteon. Matkakuume jo pukkaa, osaan tuskin käsittää että pääsen i-han koh-ta ensimmäistä kertaa elämässäni Barcelonaan, mutta että välistoppikin vetää veteläksi? Järkkyy. Olen todella matkan tarpeessa. Katsokaa etenkin Skarpattu tsögäys ja Usein stigattui kyssäreit!