Homma purkissa

 

Peltipurkit on ihania, ja limska kans.

Tähän on nyt tultu. Sain näistä enemmän iloa irti kun otin pelkät kuvat ja jätin itse purkit ostamatta. Us-komatonta. Ennen olisin pökrännyt kautta kassit vääränä roudannut nämäkin kotiin odottamaan hamaa käyttöönottoaikaa, joka ei olisi koskaan koittanut.

Äidille olisin voinut silti ostaa tuon Ananaskarkki-purkin kompensaationa vanhemmuuden kärsimyksistä. Äiti kun ei paljon omia nameja ehtinyt meiltä kolmelta tytöltä koko yhdeksänkymmentäluvulla syödä. Pastillit pöllittiin veskasta ja kaikki esille jääneet herkut katosi pikkusormien kautta salakavaliin minimahoihin ja koko kuvio viimeisteltiin huolella opetellulla hymyllä. "Ei me mitään karkkeja olla otettu."

Joten äiti otti käyttöön aseen numero yksi, ananaskarkit. Kuvottavimmat karkit mitä maa päällä kantaa, kovat tahmakkeet joita kukaan lapsi ei VOI haluta.

Paitsi me. Lopulta meille kelpasi nekin. Äiti piti niitä astiankuivauskaapin ylimmällä hyllyllä, tupperwarien takana. Pikkusiskoni taisi löytää piilon ensimmäisenä. Se oli onnenpäivä. Strepsilsit olivat alkaneet jo tökkiä.

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Eikä kuulostaa niin tutulta!!!! Mä kuolen nauruun!! Aivan samat touhut ollu meillä.. Ananaskarkit, ihan legendaarisia kammotuksia joita vedettiin pahimmista pahimpiin karkkihimoihin.. Meillä ne oli äitin ja iskän makkarissa. :) Mirka

Leijonamieli
Outolinnun lento

Lapsuuden paljastuksia, hm...mitähän seuraavaksi. Ihania pulloja. Ihme että maltoit jättää kauppaan!

 

mikihara

Ai että tätä on siis harrastettu muissakin nokkelissa tyttölapsi-perheissä! :) Kertoo jotain ananas-karkeista jos Strepsilsitkin meni niiden ohi- lääkekaapilla kun tonkii karkkihimoissaan niin on jo aika epätoivoista! Ja kyllä, näitä paljastuksia tulee vielä lisää!

Kommentoi