Jos edes jostain saisi kiinni
Saimme kerran puhelun huolestuneelta ikäihmiseltä. Järvi-Radiossa oli ollut erään ”sähköasiantuntijan” haastattelu, joka suositellut kosteiden mökkien ja kesämajojen sähkökaappien tuulettamista tai kuivaamista. En tiedä tarkoitettiinko perus suullapuhaltelua vai ihan vain viuhkalla löyhyttelyä, mutta kiehtovaa puhelussa oli se miten soittaja samanaikaisesti sekä pahoitteli varoitteluviettiään että koki velvollisuudekseen vetää heikon todisteluketjunsa loppuun asti, vaikka hävetti.
Lopulta meinasi mummolta itseltäänkin päästä nauru.
Yksin asuvat vanhemmat (tässä tapauksessa kavennan sekä yleistän etuliitteellä nais-) ihmiset elävät usein yhteiskunnassa ilman järjellistä jalansijaa. Maailmanmeno on äitynyt holtittomaksi eikä muisti ehkä pelaa enää niinkuin ennen. Perheelle on haasteellista olla uskottava kun elämänpiiri on pienentynyt kotimaisen tomaatin kilohinnan ja steariinikynttilän nokihiukkasten päivittelyyn ja päivittäiset puhelut koostuvat enimmäkseen säävaroitteluista. Loputtomat huolet painavat ja huolien aiheitahan on eläkeläisen silmät ja suut täynnä.
Joskus oli työ ja lapset, perhe ja harrastukset, nyt on begonia ja liian paljon marjoja. Mummoille mikä tahansa mukanapysymisen apuväline- Järvi-Radio tai naapurin struuma- ovat kahva maailmaan, keino integroitua edes sykäyksittäin vielä menoon mukaan, vaikka mistään ei saisikaan enää otetta ja koko maailma jo jonkinlainen pelottava, ikäviä yllätyksiä piilotteleva kauhutalo. Mummoilla on enää yksi asia josta pitää kiinni: asiantuntemus.
Asiantuntemus lainataan asiantuntijoilta. Niitä on tiedotusvälineet mummon iloksi pullollaan. Paikallislehdessä kasvatusvinkkejä antaa kaupunginvaltuutettu, televisiossa paasaa naprapaatti ja radiossa lastenkasvatuksesta kertoo entinen kuviokelluja. Kaikilla on niin paljon asiantuntemusta ja mummolla ei muuta kuin aikaa.
Kun ote maailmanmenosta on livennyt eikä kukaan ota omia höpinöitä enää oikein tosissaan, on aika ryhtyä yhden asian paasaajaksi. Siitepöly, uv-säteily, kalakannat, maadoittaminen, luomuviljely ja homeopatia. Kaikki tuntuu hetken taas vähän selkeämmältä, kun yhdestä asiasta on tiukka, tutkittu ote.
Siihen otteeseen riittää yksikin Yhteishyvän artikkeli (joka sitten rinta vakuuttuneisuudesta pakahtuneena liimataan jääkaapinoveen) ja mummosta tulee sillä hetkellä siunattu sanan saattaja. Asiasta soitetaan pikimmiten sukulaisille tai mainiosta löydöksestä mainitaan ensi tilassa rappukäytävässä. ”Niin oli fiksu mies ja hyviä ajatuksia, radiossa puhui ja niin oli miellyttävän tuntuinen ihminen.”
Se on yksi ja hailea mitä siellä on sanottu ja kuka todellisuudessa puhunut, mutta aihe oli hyvä ja niin ajankohtainen. Oli ”asiantuntija”. Oli myös ”tutkimus”, ”artikkeli” ja ”kirjoitus”. Toisinsanoen mistä vain lehdestä, miltä vain vuosikymmeneltä, kenen tahansa kirjoittama ja millä vain todisteluketjulla ryyditetty otanta joka kertoi aiheesta sen ainoan, absoluuttisen yksioikoisen totuuden. Muita kantoja tuskin enää tarvitaan. Kun tämän ensimmäisen kertoi niin mukava mies.
Toki osa uutisista on mummon mielestä silkkaa hölynpölyä ja vouhotusta. Mutta kun johonkin on tartuttava eikä monikaan lehti tahi tv-kanava ole enää nykyaikana luotettava, on vain sokeana mentävä sieltä missä aita on tutuin. Eli ei muuta kun vakilehti käteen ja vakuuttuneisuutta etsimään. Vaikka tulisi suvulta turpiin. Mutta kun muuta ei ole.
Itsekseen kotona asioita edes takas pohtiessaan ihminen kykenee järkeistämään itselleen lähes mitä vaan. Syväanalyysi liikkuu varman ja täysin varman välillä ja tarve olla hetken tärkeä, osaava ja hyödyllinen on liian voimakas. Vasta kun tuo kaipuu olla jollekin avuksi puhkeaa kukkaan puhelinsoiton muodossa, mummo tajuaa itsekin hypänneensä asiantuntijan kelkkaan mukaan ehkä hiukan liian hätäisesti. Mutta sitten on jo myöhäistä. Pääsee nauru ja on alettava etsimään uutta tutkimusta.
Jos vaikka tällä kertaa tärppäisi.