Lokakuun Glorian sattumanvaraisen sivun alareunassa oli yhtäkkiä PAM: kuvat kahdesta lempinäyttelijästäni. Kummastakaan en ollut kuullut vähään aikaan mitään.

Edward Norton teki kuitenkin juuri paluun tyylitellyn ihanassa Moonrise Kingdomissa säntillisenä partiolaisohjaajana, ja Emile Hirsch- joka ei ole tehnyt mitään järkevää sitten Into the Wildin ja SILTI on top vitosessani- taitaa palata valkokankaalle Oliver Stone The Savages– leffassa, jota en voi mennä katsomaan koska siinä on Blake ”törrö” Lively. Aika surkea veto Oliverilta ottaa tuokin hetken hupakko pätkäänsä mukaan- mutta minkäs mahdat, ilmeisesti kaikki mihin Ryan Reynolds koskettaa, muuttuu kullaksi. Voi huoh. 

No mutta tarkoitukseni oli suositella, ei nälviä. Joten täältä pesee.

Tiedossa on myös kolmannen lempinäyttelijäni (ja kai kenen tahansa silmät ja aivot omaavan ihmisen lempinäyttelijän) Ryan Goslingin lupaavasti L.A. Confidentialia ainakin päällisin puolin muistuttava Gangster Squad. Katsokaa tuota julistetta. Jim Carrey oli pelottava, mutta oikeassa: Emma Stone on aika uniikki tapaus, joten odotan mielenkiinnolla miten hän tuossa porukassa selviää. Silmäni eivät kiinnittyneet kuitenkaan ainoastaan Emmaan, vaan tuohon alla olevaan nimirimssuun. Ja kukas se siellä onkaan- GIOVANNI. Neljäs lempinäyttelijäni.

Giovanni Ribisi ei koskaan tule poistumaan listaltani Heavenin jälkeen. Tom Tykwerin pökerryttävän huumaavassa leffassa Cate Blanchett ajaa itsensä kaljuksi Torinossa ja taustalla soi Arvo Pärt. Katsokaa, jos ette ole jo nähneet! Giovanni on tietenkin Frendeistäkin tuttu, mutta näyttelijänä ihan(a) kameleontti. Mielenkiintoinen fakta: Giovanni meni kesällä Agyness Deyn kanssa naimisiin. Outoa.

Itkettävän nerokasta Pärtiä saa kuunnella myös Sean Pennin (myös mukana Gangster Squadissa) aikas ikimuistoisessa This Must Be the Placessa- tsekkaa jos et usko jo pelkkä Pennin hahmon puheääni- jossa jo soundtrack-klassikoksi muodostunut Estonian ylpeys Spiegel im Spiegel soi. Kannattaa kuunnella alta. Se on yksi kauneimpia sävellyksiä mitä tiedän (olen surkean heikkona kaikenlaiseen ”uusyksinkertaiseen”).

http://www.youtube.com/watch?v=QtFPdBUl7XQ

Viimeisenä on pakko mainita kaksi naista. Sarah Polley ja Isabel Coixet. Näitä kahta neropattia ei voi missata syksyn uusista leffoista tai ihan vain hyvistä leffoista puhuttaessa. Sarah Polley (Tie Avonleaan!) on tätä nykyä jäätävä näyttelijä ja tämän huomasi myös barcelonalainen Isabel, jonka pienen budjetin ikisuosikissani My Life Without Me:ssä Sarah esitti pääosaa. Huoh. Katsokaas sekin. Ja myös vuosi sen jälkeen tehty The Secret Life of Words, jossa Polleyn ja Coixetin yhteistyö jatkui Tim Robbinsin avulla. Öljynporauslautta ei ole koskaan ollut niin huumaava tapahtumapaikka kuin tuossa. 

Teidän on nyt vain tehtävä aikatauluissanne tilaa näille, en voi tälle mitään. Elämänne paranee näiden myötä, ihan oikeasti.

Nyt Sarahilta tulee siis hänen kahdeksas ohjauksensa Take This Waltz. Näin leffan trailerin ja meinasin repiä mekkokangasta hätiin jo kolmen minuutin aikana uhkaavasti kohoavien kyynelten tukkeeksi. Leffassa ei näyttele Sarah itse, vaan Michelle Williams (apua en voi tälle mitään mutta pistäkää yhteen Michelle ja Ryan Gosling ja mitä saatte? Mielettömän synkän ja surullisen upean avioliittokuvauksen Blue Valentine. Katsokaa.Sekin.).

Pelkään Take This Waltzin aihetta ja luulen että se tulee herättämään roimasti ristiriitaisia ajatuksia. Toisinsanoen tämä leffa menee suoraan ”pakko nähdä”- kategoriaan, itseni kiduttaja kun olen (kävin katsomassa Dancer in the Darkin 3 kertaa elokuvateatterissa, hulluutta). Take This Waltz tulee ensi-iltaan 12.10.

Isabel Coixetilta kannattaa myös tarkastaa Elegy, jossa Penélope Cruz ja Ben Kingsley tekevät hienot ja latautuneet roolityöt. 

Tämän enempää en jaksa vinkata. Loppuillan rauhoitun Pärtin parissa.

kuvat: finnkino, fanpop.com