Alehaukan lento

Se on surullinen lento jossa päähenkilö alehaukka pyristelee tunnontuskissaan halki ilman, haahuilee katseellaan kultaa ja kimmellystä, tarraa hätäpäissään kirkkaimmin koreilevaan krääsäsattumaan ja riuhtoo sen sekavissa tunteissa kotiin, todetakseen vain että kultakuume ei lauhtunut tälläkään verhonpidikkeen varatupsulla eikä asiat haukkalandiassa muutu ikinä.

On siis taas se aika vuodesta.

Sitten on myös tarina siitä haukasta joka ei uskalla lähteä pesästä edes ruokaa hakemaan, koska tietää maiden ja mantujen kesäale-ajan koittaneen. Rekit ja hyllyt hyllyy puolihintaista tavaraa eikä ne siellä kauaa loju, siitä pitää seutukunnan muut kanat huolen. Haukan pitäisi hyökätä heti haaskalle ja repiä kynsin hampain irti sen minkä saa, sillä parhaat löydöt viedään käsistä, jaloista ja sulista. Lisäksi linnunroikale on nähnyt elämää ja tarjousmättäitä juuri sen verran että tietää penkomisen joskus oikeasti kannattavan.  

Epäonnistumisenkin uhalla harjoitan tänä kesänä kuitenkin mielenmalttia ja korppimaisten kultakotkotusteni hillintää ja koitan olla haalimatta mitään turhaa nurkkiini (kiitos rahatilanne että autat tässä, muuta hyötyä sinusta ei olekaan).

Mutta entä jos ensimmäistä kertaa on oma maalaispaikka jota lähes vapain käsin somistaa? Entä jos sinne pitää saada oikeasti uusia siistejä tyynyjä, liinoja ja pyyhkeitä?

H&M Home, lopeta se tuijottaminen. Peroba kans. IKEA, sun pitäis tietää paremmin. Ja Ferm Living, meneppä muualle notkumaan, eikö äiti opettanut että vieraiden kanssa ei saa puhua??

254312710178053050_33fbvrfg_c.jpg

 

p.s. Laitoin noi linkit ihan piruuttani. Koittakaapa ite olla kovina.

kuva: avotakka

 

 

 

Muoti Ostokset

Hääpäivä eli hän jolla on kaikki

img_5373.jpg

 

Kuluneen vuoden aikana tapahtunutta:

Kun herään öisin kesken unien, sanon jollekkin moi ja se joku sanoo takaisin moi

Säärien sheivaamisesta ei tullutkaan ympärivuotista tapaa

Jääkaapissa on aina juustoa

Kulutamme järkyttäviä määriä marjoja

Istun autossa enemmän kuin koskaan

Kotoani löytyy melkein aina minua pirteämpi ihminen

Minuun on tarttunut hänen tapansa puhua

Joka päivä on aikaa halailla

Pyykkiteline on aina esillä

Osaan paljon mutta tosi monessa asiassa vieläkin opettelen

Minuun uskotaan asioissa missä ajattelin epäonnistuvani

En kanna kaikesta yksin vastuuta

Uskallan suunnitella

Olen itse pahin pelkoni

En kehtaa vieläkään käyttää hampaidenvalkaisumuottia kotona

Suihkussa on hassua olla yksin

Hipsi auttaa kaikkeen

Oma paras ei ole aina yhteinen paras, enkä aina muista sitä

En ole silittänyt yhtäkään paitaa

Kuolen vähän kun hän nauraa

Olen etuoikeutettuna ainoana maailmassa näkemässä yhden ihmisen pään sisälle

Itken enemmän kuin koskaan

Saan hellyyden puuskia

Olen hänestä ylpeä

Tiedän että jollekin olen tärkein

 

Tiedän kelle annan kaikkeni

 

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus