Olen kuullut tuon kummallisen termin monesti, mutta vasta nyt se alkaa kuumottaa omakohtaisesti. Tuntuu että kaikki suuret päätökset ja panostukset lankeavat samoille kalenterikuukausille ja armonvuosille, eikä yksikään niistä ole sellainen ratkaisu jota voi kovin pitkään lykätä.

Olen onnellinen että sain luuhata yli kymmenen vuotta pitkin maailmaa, nukkua kesäöitä laitureilla ja vieraspatjoilla, pyöräillä aamulla pörröpäänä kotiin ja olla hölmö. En vaihtaisi niistä päivääkään pois.

Vaikka en alle kolmekymppisenä tahtonutkaan perustaa perhettä enkä vielä keksinyt miksi haluan tulla isona, aloitin kuitenkin nuorena.

Avarruin siitä supusta mikä joskus olin.

Tätä lapsekasta sisustaa marinoitiin siis yli kymmenen vuotta ja nyt vasta alkaa itse kypsennys. Mutta miten minä ehdin levätä tarpeeksi grillin vastikkeilla kun kohta on jo ruoka-aika!

Vaikka on huumaavaa että niin paljon lisää ihmeellistä elämää ja sitä luotsaavia päätöksiä on vielä lukkoon lyömättöminä jossakin edessä, surettaa että ihmiselämä on juuri sen verran lyhyt että se hetkittäin ruuhkautuu. Venyttäisin mielelläni tätä hetkeä vielä kymmenen vuotta lisää.

Mutta nyt täytyy pitää pää kylmänä ja iso kuva mielessä. Säilyttää perspektiivi ja pehmeä sisus, sillä haluan olla isona oikein murea.

kuvat: favim.com