Kosketelkaa toisianne

”Sormenpäästä tulee tuntohermoa myöten aivoihin tieto toisen ihosta ja pikaisen informaation käsittelyn jälkeen liikehermoa myöten lähtee käsky puristaa kättä.”

tumblr_lm3crb0vxb1qd7ztjo1_500.gif

 

Kävin hierojalla. Olin buukannut ”hemmotteluhieronnan”, siis käytännössä lähes syntisen, terveyteen käärityn herkun. Melkein kun menisi tieten tahtoen syömään jotain hieronnallista suklaakaakkua.

Puolentoista tunnin kuluttua pöllähdin takaisin katukiveykselle hämmentyneenä siitä että hieroja ei koskaan alkanutkaan vatkata solisluitani kohti napaa ja möyhiä sisäelimiäni läpi lihaksiston, niinkuin yleensä. En ollutkaan verissäpäin. Useimmiten kun pääsen hierontalaverille makaamaan, tuntuu siltä kuin se verkkaripukuinen täti koittaisi valmistaa asiakkaastaan perheelleen päivällistä.

Mutta nyt kävi toisin. Tajusin heti eteisaulassa että tämä sisar Hento ei saisi musta muhennosta vaikka istuisi kahvakuulan kanssa päälle ja harjottelisi kollegansa kanssa selälläni ihmispyramidi-koreografiaansa. Niin oli piskuinen tytöntapaus.

Ensin petyin ihan pikaisesti- olinhan tullut hakemaan kunnon rankaisua! Tällä kertaa tilauksessa oli kuitenkin ihan oikeasti tarve hemmottelulle ja rauhalle, pehmeydelle ja kosketukselle. Ja sitä sain. Asiallisen etnomusan, pehmeän kynttilänvalon, suloisen sisustuksen ja hajusteeettoman öljyn siivittämänä tuo pikku enkeli siveli kroppani nelinkertaiseen uneen ja totaaliseen unohdukseen. En saanut lopulta hierontaa. Sain puolitoistatuntisen hipsin. Eikä harmita.

Kotona sitten luin viestinnän koulukirjasta tuon ekan lauseen tuolta kuvan päältä. Ihmisen ihan ensimmäinen aisti on tuntoaisti. Se kehittyy ensimmäisenä ja säilyy pisimpään. Keho on ihmisen alkuperäinen viestinnän väline. Myös hieronta on kahdenkeskistä viestintää; kosketushoitoa. Ehkä siinä tosiaan on siis olennaisempaa se kosketus- eikä aina kidutus.

Kosketus on valtavaa. Oli se sitten maksettua hemmotteluhierontaa kauneussalongissa, vauvan heijaamista, kotikissan rapsuttamista tai työkaverin halaamista, se pitää meidät varmaan tämänkin talven yli taas elossa. 

Kosketellaan siis toisiamme.

 

Suhteet Oma elämä Mieli

Ulkoisuuksia

Katsellaanpa hetki luvan kanssa ulkoisuuksia.

miumiu.png

dsc_50031-pola.jpg

kengat.png

6254189649_a0e2573838_z.jpg

2394359258_6ae5f064f1.jpg

620-5.jpeg

frames-of-life-necklace_jpg_1319631928.jpg

linnut.png

Kiitän äitiäni, mummoani, hiluja haalivia ystäviäni ja Kivikossa eletyn lapsuuden herättämää kauneudenkaipuuta siitä että omaan korppimaisen hingun tuijottaa nätteyksiä. Minä pidän silmäni auki. Minä näen hyvää. Minä AION nähdä kauneutta.

Sitä on maailmassa ja ihmisissä yllin kyllin jos vain uskaltaa kurkistaa lähiön läpi palmupuiden yli Norjaan ja vielä senkin taa. Minulle ei hitto vie kasva suomuja silmien eteen.

 

kuvat: http://buro247.ru/, https://www.tumblr.com/, http://dottieangel.blogspot.com/

Muoti Höpsöä Ostokset