Vadelmavenepakolainen (Jyväs)kylässä

Kom-teatterin suksee tuli vierailemaan meidänkin kaupungin lavalle. Se alkoi nihkeästi, osui meheviin aiheisiin, toimi kolmella näyttelijällä, yllätti minimalistisella pahvilavastuksellaan, vaikutti ammattitaidolla, nauratti havainnoillaan, parani loppua kohden ja päättyi kirkkaaseen tykitykseen.

Mutta pelkään että olen nähnyt liian monta Solsidania. Ehkä olen tottunut rankempaan huumoriin.

Tai kenties Miika Nousiainen on kasvanut minulle Hyvin ja huonojen uutisten myötä joksikin täydellisen sarkasmin kanta-isäksi ja aika kultasi teoksen vieläkin nasevammaksi? Ehkä. En tiedä. Ruotsalaisuuden kuvailu haki lavalla aluksi liian pitkään muotoaan. Odotin muutamaa kanonia, gummania ja jajamensania mutta niitä ei koskaan tullut. Niihin kiteytyvät omat muistoni Ruotsista.

Mutta toisaalta, tämä tarina kertoikin menetetystä kansankodista, ei siitä Ruotsista mikä on nyt. Ja siinä juuri Vadelmavenepakolaisen haikeus ja hauskuus piilee.

Juho Milonoffin Mikko oli yllätys. Hahmo oli enemmänkin agressiivisen alleviivattu hullu kuin määrätietoisesti Ruotsin kansalaisuutta kaipaava, hyvää tarkoittava pyrkyri ja jäin vähän kaipaamaan sitä pakahduttavaa, pelottavaa sympatiaa minkä Mikon kirjassa kuvailtu sinnikäs taivallus kohti svenssoniutta iholle nostatti.

Silti pidin lopputuloksesta. Se johtui kolmesta seikasta:

1. Juonen makaaberi syöksykierre kohti loppuhuipennusta toimi lavalle sovitettuna loistavasti. Kirjassa se oli minulle liikaa. Muistan että silloin koko älyttömyys ärsytti.

2. Näyttelijät. Niko Saarela ja Eeva Soivio olivat muuntaumiskykyisiä ja aitoja, hoitivat kaikki sivuroolit kaksin ja onnistuivat siinä niin että välillä unohdin että vaatteiden alla oli vieläkin sama ihminen. Sitäpaitsi kaikilla oli hauskaa- keskinäiset pokanpidätysvaikeudet ja repeilyt kertoivat porukan hyvästä fiiliksestä, joka välittyi myös katsomoon. Ja miten ne osaa ne replat (tavikselle ikuinen ihmetyksen aihe)! Milonoffin eläytyminen ja olemuksen muodonmuutos oli myös loistavia, vaikka ruotsalaisen näköistähän siitä miehestä ei saa tekemälläkään.

3. "Rakastuin ihmiseen, en kansallisuuteen". Päähenkilön oman kaksinaamaisuuden paljastuminen jopa hänelle itselleen oli juuri niin sivaltavaa kuin muistinkin.

kuvat: täältä ja täältä

Kommentit

annemi

Itse käyn harvoin teatterissa, en ymmärrä kovin sujuvasti ruotsia mutta olin lukenut kirjan ja tykkäsin joten suuntasin katsomaan näytelmää ja olihan se hyvä :)

piece of tease
Piece of Tease

Heltunderbart! Fantastiskt! Perfekt! 

mikihara

Toppen! Schysst! Suveränt!

Vierailija (Ei varmistettu)

Sen haluisin nähdä...

Kommentoi