Elämää miehen kanssa

Torstaina tuli Kokin kanssa neljä kuukautta tuntemista täyteen, eli meikäläisen mittapuulla aivan käsittämättömän kauan! Alusta asti ollaan oltu samalla aaltopituudella ja tasaisesti on puksutettu eteenpäin.

Ei saisi vertailla exään (miksei), mutta minäpä vertailen. Kokki nimittäin pieksee mulkvisti-exäni mennen tullen 6-0! Näitä asioita on nyt tullut tipoitellen eteen ja halusin kirjoittaa ne ylös. Hämmennyn näistä nimittäin joka kerta.

Kokki on ihanan miehekäs. Hän käy suihkussa ja kampaa tukkansa, laittaa hyvää tuoksua ja se on siinä. Komea kun mikä viiden minuutin vaivalla. Kuitenkin kiva tyyli ja lookki, ettei mikään metsäläinen. Mutta en joudu odottamaan kolmea varttia kun on lähtö jonnekin (toisin kun exääni, joka otti hemmottelevia sitruunan tuoksuisia höyrykylpyjä ja nyppi kulmakarvojaan tuntitolkulla).

Kokki ei nyperrä rasvattomien maitojen ja rahkojen kanssa, vaan katselemme yhdessä kun hän paistovaiheessa latoo ruskistunutta voita poronfileen päälle ja tarjoilee pihvin krouvisti, täydellisesti medium miinuksena. Jos teen hänelle ruokaa hän toteaa ”tää on törkeen hyvää.”

Treenasin viisi kertaa viikossa tanssia ja painoin noin 50 kiloa. Kerran kun olimme lähdössä ulos eksäni huomautti, että vatsani on alkanut vähän pömpöttää. Meni ilta pilalle – ja siitä asti olen inhonnut ja hävennyt mahaani (huom. 10 vuotta?! Tyhmä minä). Kokin ratkaisu: ”Sä olet törkeen hyvän näkönen! Sulla on kauniit sääret, uskomattomat silmät, mielettömät huulet, ihana niskankaari..” jne. Ei tartte kommentoida vatsaa, minun itsenikään, vaan alan pikkuhiljaa miettiä niitä 10 muuta kohtaa mitä Kokki minussa kehuu.

”Oliks sulla huulirasvaa?” kysyn Kokilta. -Joo se on mun takin taskussa tai povarissa, ota sieltä. What. -Ota villasukat sieltä lipaston laatikosta. -Voitko kulta tuoda mun laukusta mun puhelimen? Näin se Kokki vaan sanoo. Eksäni veti hirveät kilarit jos erehdyin etsimään vaikka tulitikkuja hänen taskustaan, tai penaalia laukusta. -Mitä helvettiä sä pengot mun tavaroita?! Oltiin oltu yhdessä vasta kolme vuotta.

Kymmenen vuotta sitten umpirakastuneena tunsin itseni maailman kauneimmaksi tytöksi. ”Voisitsä pestä meikit vasta kun käydään nukkumaan?” oli eksäni kaino pyyntö. Tottahan toki, niin aarteeni ei tarvitse katsella rumaa pärstääni. Pidin kuuliaisesti meikit naamassani, taisin krapulapäivinäkin meikata, voi hyvä sylvi. Kokin seurassa pesin naamani tokan kerran kun jäin yöksi. Aivan sama, en ala olla meikit naamassa loppuikääni yötä myöten. Naama voiteesta tahmaisena pujahdan peiton alle Kokin kainaloon. Kokki silitelee poskeani ja sanoo: ”Sä olet niin kaunis, että muhun sattuu”, rutistaa syliinsä ja antaa suukon otsalle.

Neljäkuukautispäivää vietimme kumpikin omissa kodeissamme, olin huonolla tuulella parin yön unettomuuden jälkeen. Seuraavana yönä Kokki pääsi vähän ennen puoltayötä töistä. Koska näkeminen on haastavaa erilaisten aikataulujemme takia, eikä minua vielä nukuttanut puin päälle ja lähdin odottamaan bussia. ”Ei tässä oo mitään järkeä, kohta on puoliyö!” manasin hytistessäni busspysäkillä. Saman tien tajusin, että nyt nainen. Perjantai-ilta ja saat matkustaa yöksi unelmiesi mehelle. Miten kertakaikkisen mahtavaa.

Kokki odotti minua bussipysäkillä. Hänen luonaan korkkasimme skumpan ja skoolasimme tasa-arvoiselle avioliittolaille. Ja sitten vielä meille.