Kasvun paikka

Solahtaminen vuosikymmenen sinkkuna olleesta vapaaherrattaresta tyttöystäväksi ei ole käynyt ilman kasvukipuja. Mitä pidemmälle aika kuluu ja mitä enemmän suhde syvenee, sitä suuremmissa tunnemylläköissä räpiköin.

Tämä ei tarkoita, että olisin onneton – päinvastoin, en ole ikinä ollut näin onnellinen. Kasvukivut ovat silti kovat, ja elämässä on jatkuvasti jokin uusi asia opittavana. On kummallista olla pitkästä aikaa tilanteessa, jossa ei tiedä miten päin olisi. Ärsyttääkö tämä asia toista? Voinko tehdä näin, tykkääkö se musta silti? Paljonko pitää muuttaa vanhaa elämää, paljosta saa pitää kiinni? Kamalasti kysymyksiä ja tilanteita, joihin pitäisi löytää ratkaisu!

Tämä on ajoittain myös stressannut, aika paljonkin. Jaanko aikani tasapuolisesti? Olenko läsnä kaikissa tilanteissa? Voinko vielä viettää vapaa-aikani kuten ennen Kokkia? Voinko istua vielä viinillä kavereiden kanssa harva se ilta vai paljonko olisi hyvä olla kotona? Mitä sanoo kaverit, jos en ole menoissa mukana? Mitä sanoo Kokki, jos olen koko ajan menossa? Olenko lojaalimpi eri tahoille ja millä tavalla?

Luottoystäväni, joka ei lakkaa hämmästyttämästä ihmistuntemuksellaan, oli pannut tämän keskinäisen rimpuiluni merkille ja otti asian pokkana puheeksi yksi ilta, yhdellä näistä ihanista ”vähän viiniä ja keskustelua”-illoistamme. Hän oli huomannut, että rajaan elämääni, ehkä vähn sellaiseen ”sinkku-Minttu” ja ”tyttöystävä-Minttu” rooleihin. Hän pohti pystynkö iloitsemaan kaikesta vilpittömästi ja vailla huolia: täysillä Kokin seurasta silloin kun olen Kokin kanssa, ja täysillä hänen tai muiden ystävien seurasta kun en ole Kokin kanssa. Hän sanoi, että tuntuu siltä, että minulla on jatkuvasti huono omatunto olin missä olin, enkä pysty nauttimaan mistään ihan täysillä.

Hän osui niin naulan kantaan, että pillahdin itkuun. Sekä hänen käsittämättömästä tarkkanäköisyydestään, että siitä, että hän uskalsi ottaa näin vaikean ja kiusallisen asian puheeksi. Hän kehotti jälleen kerran nauttimaan ihanasta Kokista ja siitä, että vuosien haaveet ovat viimein käyneet toteen kaiken paskan ja odotuksen jälkeen. Kerroin, että kannan huonoa omaatuntoa myös siitä, että luulen Kokin olevan vihainen minulle, kun vietän edelleen aikaa viinillä istuen. Luottoystävä käski puhua asiasta suoraan.

Niinpä seuraavana aamuna kysyin Kokilta hänen tuntemuksistaan. Purkasin aamupalapöydässä kaikki mieltäni pitkään ahdistaneet ja mietityttäneet asiat. Ja Kokilla ei ollut ongelmaa. Joistakin asioista hän ei ollut moksiskaan, jos joistakin oli hän sanoi niistä suoraan. Ja se siitä. Vuoren kokoiseksi kasvaneet epävarmuuteni on kuitattu yhdellä keskustelulla.

Kokista olen maailman ihanin tyttöystävä ja tämän hän minulle kertoo jatkuvasti. Useimmiten pystynkin olla vaan, mutta toisinaan tunteet hulmahtavat: kuka minä olen, miten olen uskollinen itselleni ja silti aito ja oma itseni myös muille.  Se onkin hurjempaa kun luulin, kun ihminen tyrkätään täysin itsekseen ja itselleen eletystä elämästä jakamaan elämä toisen kanssa. Jään ihmettelemään, kokeilemaan ja opettelemaan!