”Koska sun mielestä parisuhteessa on aika, kun..”

Eräs aamu yksiössäni. Kokki nukkui ja minä tein koulutöitä. Minun piti pian lähteä menoihini, joten Kokki heräsi ja joimme kahvit sängyssäni. Istuin hänen vierellään ja yhtäkkiä kuulen sanovani: ”Koska sun mielestä parisuhteessa yleensä on aika, kun..” Suuni meni suppuun, herregud mitä mää tässä horisen. ”Mitä”? Kokki kysyi. ”Mitä, nyt sanot! Ei tolleen voi tehdä. Mä mietin nyt loppupäivän.” -Ei mitään, ei mitään, unohda, sanoin ja paukkasin kylppäriin meikkaamaan.

Kokki huuteli sängystä: ”Käydä vessassa ovi auki?” -No ei! ”Pieraista toisen edessä..?”-No ei. ”Tosi kiva kulta, nyt mä pyöritän tätä koko päivän päässäni.” (No se nyt ei liene hirveän kuluttavaa, jos miettii koska voi piereskellä..) Hammastahna suupielistäni valuen astuin huoneeseen: -Antaa toiselle avaimet! Peräännyin takaisin kypyhuoneeseen. Kysymys oli pyörinyt mielessäni jo jonkin aikaa. Lähinnä siksi, että erilaisten aikataulujen takia olisi kätevää, jos voisin vaikka olla iltaisin Kokin päästessä hänen luonaan sen sijaan, että ryysään sinne keskiyöllä.

”No mä olen kyllä ajatellut sitä jo jonkin aikaa, en ole vaan uskaltanut ehdottaa,” Kokki vastasi. Niinkö! ”Se olisi ihanaa. Mä teetän sulle mun avaimen.”

En edelleen pääse yli siitä, miten kaikki voi olla niin saakelin vaivatonta! Kokki on niin normaali, että se tuntuu jo epänormaalilta. Seuraavana yönä näin hyvin elävän ja todenmukaisen painajaisen, jossa Kokki kertoi tapailleensa jo jonkin aikaa eksäänsä ja päättänyt nyt jatkaa hänen kanssaan. Hän oli kylmä ja mitätöi käytöksellään kaikki ne tunteet, joita loppuvuoden aikana olemme toisillemme jakaneet. Hänen perheensä ja ystävänsä olivat yhtä järkyttyneitä kuin minä. Itkin ja tunsin sydämeni särkyvän. En voinut uskoa, että kuitenkin menetin kaiken ja Kokki kohtelee minua niin inhottavasti. Aamulla herätessäni olin todella surkeana ja koko päivän itketti. Hyvä, etten ollut loukkaantunut Kokille. Eikö TÄLLAINEN ole normaalia käytöstä!