Kun kerroin Kokille blogistani

Niin siinä kävi, että toissailtana keräsin kaiken rohkeuteni ja kerroin Kokille blogistani. Kyseessä ei ollut hetken mielijohde, vaan blogista kertominen on ollut mielessäni siitä asti, kun aloin kirjoittaa meistä.

Asia on vaivannut minua. Blogi on ollut päiväkirjani, joten jouduin pohtimaan paljon minkä ratkaisun teen. En halunnut kertoa, koska sen jälkeen en voisi enää kirjoittaa niin vapaasti: onhan Kokilla oikeus lukea juttujani. Minua ahdisti myös ajatus siitä, että Kokki lukee vanhoja juttujani. Minusta olisi piinaavaa tietää, jos Kokilla olisi julkisisia kirjoituksia, joista voisin lukea hänen menneestä rakkauselämästään. En kerta kaikkiaan haluaisi. Harmitti siis etukäteen Kokin puolesta, että hän joutuu tällaisen tiedon eteen.  Pelkäsin myös aivan saatanasti: mitä jos hän loukkaantuu, että olen kirjoitellut hänestä salaa? Kertonut hänestä, käyttänyt hänen sanojaan? Yritin miettiä, miten itse reagoisin. Pelkäsin, ettei Kokki ymmärrä ja hän vaan jättää minut. Suuttuu, ei kuuntele ja jättää. En halunnut ottaa sellaista riskiä.

Toisaalta salailu painoi minua. Kirjoitinhan Kokistakin, hänen tietämättään. Miltä minusta tuntuisi, jos joku kirjoittelisi selkäni takana minusta? Perustelin itselleni, että blogi on ollut minulle hirmuisen tärkeä päiväkirja, eikä Kokkia vahingoita, etten kerro siitä. Samalla alkoi tuntua, että salailen asioita häneltä. Se tuntui jo vähän taakalta.

Kerran huomasin, että välilehdelle oli jäänyt blogini sähköpostiosoite (mintullemies@gmail.com). Sain sydärin. Onkohan Kokki nähnyt sen? Googlannut? Jos se alkaakin lukea juttuja ennenkuin ehdin selittää? Tai ei edes googlaa, vaan kuvittelee, että mulla on joku nettideittisähköposti? Olen myös meinannut lipsauttaa blogista useamman kerran.

Salailu alkoi tuntua liian raskaalta. Päätin ottaa riskin, että Kokki suivaantuu. Tai pahimmillaan jättää minut. Uskoin kuitenkin, että hän ymmärtää ja lopulta kuuntelee minua. Niinpä toissailtana nautin ensin koko illan hänen seurastaan, ennen kuin sain kakistettua totuuden kurkustani, omalla tyylikkäällä tavallani.

-Niin oonhan mä kertonut, että mä aloitin vuoden vaihteessa sellaisen projektin, jonka avulla halusin löytää sut..? ”No et.” -Aaaa. Joo. No mä aloitin. Ja olen pitänyt siitä blogia koko sen ajan.. ”Aijaa?” -Joo. Niinni mä olen kirjoittanut sinne sustakin. ”Aha??!” Selitin Kokille blogin idean ja mitä se pitää sisällään. Sanoin, että hän saa tottakai käydä sitä lukemassa, mutta varoitin, että siellä on menneitäkin juttuja.

Eikä se Kokki lähtenyt. Hän otti asian tosi hyvin. Ja oli iloinen, että uskalsin kertoa. Minua silti jännitti: onkohan se samaa mieltä luettuaan juttujani?

Seuraavana päivänä sain töihin viestin, että hän on käynyt nyt lukemassa blogiani. Tuntui kuulema ensin kummalta, mutta sitten hän oli alkanut tottua.

Illalla Kokki tuli luokseni. -Noo, joko olet tottunut nettijulkisuuteen? kysyin. ”Joo kulta. Kyllä mä ymmärrän, miksi se on ollut sulle niin tärkeä, ja näköjään muillekin. Ymmärrän, ettet halunnut ketoa aikaisemmin, koska muuten et olisi voinut kirjoittaa ja huomaan, kuinka tärkeää se on sulle. Mutta yhdestä jutusta sä valehtelit siellä blogissa? Sydän pysähtyi. -Aijaa..? ”Niin sä sun kuvailussa kerrot, että ruoanlaitto on sun harrastus. Kulta ei se oo sun harrastus.Että ihan kiva jos joskus tosi harvoin laitat itellesi ruokaa kun oot nälkänen, mutta ei sitä nyt ehkä voi ihan harrastukseksi sanoa. Tuijotin Kokkia hölmistyneenä. Repesimme molemmat totaalisesti. Olin niin helpottunut kaikesta, ja minua hävetti hirveästi – no en todellakaan harrasta ruoanlaittoa ja jäin niin kiinni, en edes muista sellaista kirjoittaneeni! Hirnuimme vedet silmissä ja meinasin tikahtua.

Huhhuh.