Kun mies ei ole herrasmies
Olen lähdössä viikonlopuksi Turkuun vapaaehtoistöiden puitteissa. Turku on mainio kaupunki jonne teemme yleensä kesäreissun tyttöjen kanssa kerran kesässä. Näin myös viime kesänä – jokilaivoja, ihania ravintoloita, turistina omassa maassa, hotelli, loma ja hauskaa seuraa! Nautimme kauniista kesäpäivästä ja ilta jatkui vielä yökerhoon – en nyt kuollaksenikaan muista minne. Tapasin siellä erään miehen. Mies ei (anteeksi!) ollut fyysisellä tavalla viehättävä mutta mukavan oloinen heppu, taisimme tanssia pari vikaa hidasta.
Yökerho meni kiinni, aamu nousi. Minulla ja kavereillani oli paras kesämeininki vielä päällä. Mies kertoi asuvansa joen rannalla ja hänellä olisi viiniä tarjolla. Koska en ollut miehestä kiinnostunut en halunnut lähteä yksin hänen luokseen. Ystäväni innostuivat ajatuksesta viinipullosta joenrannassa auringonnousua katsellen ja lähdimme yhtä matkaa kohti miehen kotia.
Ystävilläni ehkä oli kuitenkin käsitys, että olin miehestä kiinnostunut koska he jättäytyivät kauemmas ja kauemmas kunnes he olivatkin jostain kadunkulmasta kääntyneet eri suuntaan. Jotakin varmaan viestiteltiinkin, että he jatkoivat hotellille ja minä päätin jatkaa miehen luo. Kamoon – upea auringonnousu! Menimme miehen asuntoon hakemaan viiniä. Miehellä olikin parveke suoraan joelle joten päätimme jäädä siihen istumaan. Tyyppi oli jotenkin kummallinen mutta edelleen mukava, taisimme puhua työelämästä ja kuinka hassua on olla aikuinen. Joimme viiniä ja katselimme auringonnousua.
Minua alkoi väsyttää ja alkoi vähän huolestuttaa kun en saanut enää ystäviäni kiinni eikä juttua enää oikein irronnut. Nousin käymään vessassa ja huomasin, että pysyn hädin tuskin tolpillani. Pinnistin kaiken keskittymisen vaikuttaakseni mahdollisimman skarpilta. Olin kännissä kuin käki ja hieman huolissani – täysin puolustuskyvytön, ystäviä ei tavoita, vieras kaupunki, tuntematon mies. Palasin parvekkeelle hakemaan laukkuni. ”Kiitos, olipa kiva istua, mun täytyy nyt lähteä..” Mies nousi seisomaan – Etkai sä nyt minnekään lähde ja tuli suutelemaan. En vastannut suudelmaan vaan totesin uudestaan, että minun pitää nyt lähteä. Mies tarttui minuun kiinni, minua vain vähän isompi kaveri mutta siitä otteesta ei olisi irrottu. -Et lähde, sä et muuten lähde nyt minnekään. Ne pari sekuntia näin mielessäni miten tässä käy – mikä päätös kauniille kesäpäivälle, mikä päätös kaikelle kauniille. Miehen ote sattui käsivarsissani ja paniikki iski. ”MÄ LÄHDEN NYT, KIITOS JA HEIPPA!” sain revittyä itseni irti ja juoksin ulos ovesta. Itkuisena hapuilin tieni takaisin hotellille jonka edestä onneksi löysin ystäväni tupakoimasta. Traumatisoituneena tyhjensin meille minibaarista juomat ja lähdimme joen rantaan vielä istumaan, itku muuttui iloksi.
En tiedä ylireagoinko mutta minulle ei varmaan koskaan ennen ollut tullut eteen tilannetta jossa miehen olemus tekee oloni levottomaksi tai että joudun suorastaan pelkäämään. Järkytyin myös siitä kuinka pajon ehdin soimata itseäni – oma syy kun lähdin vieraan matkaan, oma syy kun join.. Minä jos kuka olen sitä mieltä, että koskaan se ei ole uhrin vika – kellään ei ole oikeutta lyödä, raiskata tai tappaa ketään. Ei vaikka olisi humalassa, ei vaikka olisi puolustuskyvytön, ei vaikka mitä.
Kotona Helsingissä meillä on ihana turvarinki etenkin Luottoystäväni kanssa – aina kun lähdetään baarista kotiin tekstataan kun ollaan turvallisesti kotona. Ja siitä ei tingitä. Näin voi aina mennä levollisin mielin nukkumaan ja tulee itsellekin turvallinen olo kun tietää, että toinen odottaa kuittaustani. Jos jotain tapahtuisi ainakin joku tietää, missä päin menen ja monelta minun piti olla kotona.
Turvallista viikonloppua kaikille! <3