Kun mikään ei riitä

”Sitten kun mulla on työpaikka.” ”Sitten kun mulla on rahaa”. ”Sitten kun mulla on aikaa. ”Sitten kun mulla on mies”

Olen elänyt sitten kun-elämää niin kauan kuin muistan. Pari vuotta sitten sain oivalluksen. Kävelin töistä ruokakauppaan ja edessäni käveli mies, joka oli juuri hakenut lapsensa tarhasta. Näky oli samaan aikaan suloinen, mutta herätti minussa lähinnä katkeruutta. ”Sitten kun mulla on se mies ja perhe..”, ajattelin.

En tiedä mihin sitten kun-lauseet päättyvät. Sitten kun on sitä ja tätä -olen onnellinen? -en enää suorita elämääni? -olen tyytyväinen? -en halua enää mitään? Samalla kun katselin miestä lapsensa kanssa ja manasin ”sitkun” tajusin, että on ihan järjetöntä elää elämäänsä mentalteetilla sitkun. Vau, olipa huikea oivallus. Kun opiskelin ajattelin, että sitkun oon töissä ja on rahaa. No nyt olin töissä ja oli rahaa. Vanha klassikko ”ihminen ei ole koskaan tyytyväinen siihen, mitä sillä on” on totta omalla kohdallani, mutta tuolloin ensimmäistä kertaa tajusin miten helvein typerää se on. Sattumalta tapasin vanhoja lukiokavereitani paria päivää myöhemmin. Yhden heistä äiti oli kuollut yllättäen hiljattain. Puhuimme ”sitten kun”-elämästä, jonka ystäväni oli nyt viimein itse oppinut hylkäämään. Juttelu hänen kanssaan avasi ilmäni lopulliseen ymmärrykseen: ihminen ei ole koskaan tyytyväinen: sitten kun mulla olisi työ, mies, lapset, rahaa ja koti ajattelisin silti sitten kun. Tai toinen vaihtoehto: totean tilanteeni, elämäni on niin ihanasti kuin se voi olla. Turha haikailla mitään, se tulee jos tulee. Näin pieni oivallus, mutta vihdoin sisäistin sen.

Aika pitkään elinkin tämän oppini mukaan ja se oli vapauttavaa. Nyt huomaan olevani taas samassa jamassa. Olen palannut opiskelemaan, työtä ja rahaa ei ole nimeksikään, mutta nyt minulla on sentään se ihana mies, elämänkumppani ja romanttista rakkautta elämässäni. Ja eeeei riitä.

”Sitten kun mä valmistun ja saan työn.” Sitten kun meillä on rahaa muuttaa yhteen.” ”Sitten kun jään äitiyslomalle.” ”Sitten kun saan sen uran, jossa pääsen vaikuttamaan.”

Ahistaa. Kaikki on ihanammin kuin koskaan, eikä sekään riitä. Kiittämättömyys tosiaan on maailman palkka.