Lämpenee, lämpenee, polttaapolttaapolttaa..!

Helteet ovat vetäneet minut ihan koomaan joten mitään järkevää kirjoitettavaa ei ole tullut mieleen. Paitsi nyt: olin eilen treffeillä!

En ollut käyttänyt Tinderiä varmaan kuukauteen mutta yksi ilta maleksin kotona tylsistyneenä ja päätin kurkata mitäpä Tinderiin kuuluu. Pyyhin taas kymmenittäin juippeja ohi mutta pari kivannäköistäkin löytyi. Ja yksi heistä laittoi minulle viestin! ”Moi Minttu! Mites sun kesä on mennyt?” Jumalauta. Joku aloittaa keskustelun. No vastasin hänelle ja rupateltiin niitä näitä. ”Hei sä vaikutat kivalta, olisi varmaan kiva jutella ihan livenäkin. Lähtisitkö joskus lasilliselle tai vaikka puistokaljalle kun on noin hyvät kesäsäätkin?” What. Hän pyytää minua ulos. Mies tekee aloitteen? Jo on aikoihin eletty! No eihän tollaiseen voi vastata kuin että tietty, koska nähdään!

No tapasimme onneksi päivää myöhemmin, asumme melkein samassa kaupunginosassa joten oli helppo treffata. Tapasimme vasta puoli yhdeksältä ja olin ennen sitä Luottoystäväni kanssa terassilla. Onneksi sai pari rauhoittavaa drinksua: luulin, että treffailu olisi jo niin peruskauraa ettei jännittäisi. Mutta mitä vielä, niin hirveät vatsakrampit taas. Kädet vapisten kävelin sovittuun paikkaan. Mies tuli sovittuun aikaan. Huh! Hymyilevä, kivannäköinen! Paljon kivemman näköinen kun kuvissa, ja minua pidempi! Jotenkin heti oli luontevaa jutella. Menimme istumaan meren rannalle puistoon ja jatkoimme tutustumista.

Hän on kiva, hauska ja kohtelias. Ja kokkina aika kivassa ravintolassa, josta olen suurena ruoan rakastajana iloinen! Mies oli kiinnostava. Minun teki myös mieli koskea häntä. Mietin millaista olisi maata hänen sylissään. Tai millaista olisi pussata. Jes, hyviä merkkejä kemian etsijälle! Ilta tummui ja meren ranta tyhjeni. Nauroimme ja juttelimme. Mies istui lähellä. Pohdin mitenhän tässä käy, pussataankohan me tänään? Istuimme hetken hiljaa kun mies yhtäkkiä sanoi: ei helvetti, mä en kestä enää ja kumartui suutelemaan minua. Romanttisesti kellahdimme huovalle pussaamaan tummuvan yötaivaan alla. Oho, onpa hyvät sokkotreffit! Pussailu oli jännää ja aika kömpelöä, mutta se on minusta aina ihan parasta. Siitä kömpelyydestä tietää, että molemmat on hermona. Ja ihminen on hermona sillon kun on jotain tunteita mukana.

Minulle tuli lopulta nälkä ja väsy ja päätin lähteä kotiin. ”Mä saatan sut.” Ei vänkäämistä ”tule mun luo” ja miten liikkistä saattaa, vaikka hänen kotinsa oli matkan varrella. Hypätessäni bussiin miehelle jäi yhtä typerä virne naamalle kuin itsellenikin. Katsotaan, katsotaan.. 😉