Mun koti ei oo täällä (enää)

Pääsiäisenä ehdotin Kokille, että muuttaisimme hänen asuntonsa huoneiden järjestystä niin, että kahtena täysin erirytmisenä ihmisenä olisi helpompi nukkua ja noin niinkun minunkin viettää siellä aikaa. Paljon enemmän aikaa. -Joo, hyvä idea.  Niinpä sunnuntaina kannoimme sohvia, sängyn, tietokonetasoa, kirjahyllyä, jakkaraa ja nojatuolia ympäri kämppää (Kokilla on kaksio), jotta saimme jollain lailla järkevän ratkaisun aikaan.

Ongelma oli siinä, että aiemmin Kokilla oli tavallaan eteinen, kylppäri, makkari ja keittiö saman huoneen yhteydessä. Valtava olkkari toimitti vain olkkarin virkaa. Nyt kun järjestystä on muutettu, ja isoin huone toimittaa olkkarin ja makkarin virkaa on helpompi olla yötä ja tulla ja mennä eri aikaan, kun toinen huone on rauhoitettu ihan erikseen. Ja hyvä näin, koska minä tavallaan pääsiäisenä muutin Kokille.

Oltiin puhuttu jo kauan yhteen muuttamisesta, lähinnä siitä, että syksyllä olisi ihanaa saada yhteinen uusi koti. Tällä hetkellä paahdan opintojani minibudjetilla,  joten taloudellisesti nyt olisi vaikea hommata uutta yhteistä kotia. Jotenkin ollaan myös molemmat ehditty elämässä nähdä, että järki on aina paikallaan vaikka olisikin kuinka rakastunut ja varma hyvänsä, joten ”testataan” nyt ensin yhteiseloa Kokin luona.

Edelleen kaikki kamani ovat omassa kodissa. Tähän asti koti on ollut vuosia turvapaikkani, oma rakas koti, jossa on saanut olla vaan. Olen sisustanut sitä matkan varrella, siellä on kaunista ja se on ihana. Maanantaina kun menin töiden jälkeen hakemaan tentitkirjoja ei koti ollutkaan enää koti. Avasin oven kuin johonkin kyläpaikkaan. Sisällä haisi ummehtuneelta, hiljaisuus oli erilaista. Mikään ei ollut muuttunut, mutta siellä ei ollut enää elämää. Kotini henkeä. Nyt se on vain asunto, jossa on tavaroitani. Tunne yllätti minut, se tuli ihan varoittamatta. Ja haikeus valtasi minut: tästä ei enää ikinä tule kotini. Se aika elämästäni on ohi.

Haikeuden kanssa oli tasapainossa tunne, että oli ihanaa vain napata kirjat ja lähteä Kokin luo. Sekään ei ole koti, mutta aamu aamulta enemmän sinne päin.