Taisin sohaista muurahaispesään edellisillä kirjoituksillani – miten paljon hyviä kommentteja! Suurkiitos siitä.  Tuli rivien välistä sellainen fiilis, että sinkku tuntee itsensä usein loukatuksi ja toisen luokan kansalaiseksi.

Erilaiset neuvot satuttavat, etenkin kun sinkkuus ei useimmiten ole omaa valintaa. Mahdoton Nainen pohtikin kommentissaan hyvin –kenen oloa yrität neuvollasi helpottaa- omaa vai sinkkuystäväsi? Jokainen on sortunut lohduttaessaan fraaseihin, joihin ei itsekään usko sillä hetkellä. Kun joku on vakavasti masentunut, jäänyt työttömäksi tai isä on vakavasti sairastunut, on ehkä helpompaa lohduttaa ”kaikki kääntyy parhain päin” kuin olla hiljaa ja sietää itsekin se epävarmuus ja suru, josta toinen kärsii. Olin iloinen, että myös varatut ihmiset olivat kommentoineet juttua http://www.lily.fi/blogit/mintulle-mies-2014/fraaseja-joista-sinkku-haluaa-vetaa-turpaan. En rehellisesti sanottuna ollut ajatellut asiaa heidän näkökulmastaan. Erityisen koskettava oli mielestäni Pullahiiren kommentti, jossa hän pohti voiko iloita omasta suhteestaan ja elämänmuutoksistaan sinkulle ystävälleen.

”Itse taas olen ollut pitkään parisuhteessa ja koska olemme ystäväni kanssa hyvin läheisiä ja jaamme lähes kaiken keskenämme, tunnen välillä suurta kiusaantuneisuutta kun kerron ystävälle omasta elämästäni ja ”meidän suunnitelmista” mieheni kanssa, esimerkiksi jo mainitut lomasuunnitelmat yms. En kuitenkaan halua jättää sitäkään puolta mainitsematta, onhan mieheni myös iso osa omaa elämääni.Ystäväni puhuu usein siitä, miten ikävää on, kun kumppania ei ole löytynyt ja minä joudun aina hyvin vaikeaan tilanteeseen.  Luonnollisesti haluan tukea häntä ja olla avuksi, mutta en oikeastaan tiedä, mitä sanoa. Pidän ystävääni maailman hurmaavimpana naisena enkä koe että minulla olisi pätevyyttä neuvoa häntä millään tavalla” Tähänkin pulmaan saatiin monia rakentavia vinkkejä.

Ehkäpä kaiken avain on hienotunteisuus. Hyvän ystävän kanssa pitää voida puhua asioista suoraan, mutta sinkku ei ole sen avoimempaa riistaa kuin parisuhteessa oleva. Jos sinkulta kysytään ”noo onko ollut mitään sutinaa?” sinkun vastine olisi ”noo mites teijän seksielämä?” ”Kuinka sä et ketään löydä?” ”Mites, ootko sä onnellinen tossa sun parisuhteessa?” ”Käytkö sä missään, tapaatko sä miehiä?” ”Millos te olitte ajatellut perheenlisäystä tehdä?”

Yhteiskunnassamme parisuhde koetaan yksityisasiaksi. On epäsopivaa puuttua, ellei seurutseleva varta vasten kerro ongelmastaan ja pyydä neuvoa. Miksi sinkulla ei ole samaa oikeutta?

Kommentoijien inhokit:

”Olen ihan varma, että joku aivan erityinen odottaa sinua tuolla jossain”
”No mut kelaa kuin siistii, sä voit tehä ihan mitä sä haluut!”
”Ei se parisuhdekaan mitään ruusuilla tanssimista ole!”
”Se vaatii oikeanlaisen mielentilan, että kolahtaa ja natsaa!”
”Sulla on niin paljon noita tyttökavereita, missä ne kaikki poikakaverit on?”
”Meri on täynnä kalaa”.

Ei se kuule etsimällä löydy. Ei se kuule kotiovelta tule hakemaan. Se tulee kun vähiten odottaa. Sä et yritä tarpeeksi. Sä yrität liikaa, sen aistii, että on epätoivonen.

Jos olisin saanut kolikon joka kerta kun kuulin näitä tyhjänpäiväisiä paskalauseita minulla olisi, noh, jonkunmoinen potti säästötilillä. Fraaseihin sortuu itsekin, mutta niitä vuosikausia kuunnelleena olen oppinut, että paras tapa on usein kuunnella, ei tarjota (lohdutus)neuvoja.

”Ei se kuule etsimällä löydy”.  Emmä kyllä tiiä löytyykö se ettimättäkään. Kun oli haku päällä sai kommenttia, että yrittää liikaa ja ihmiset aistii ”epätoivovibat”. Totta toinen puoli. Mutta siis miten voi olla etsimättä, jos haluaa löytää? Kokin suhteenhan käytin aivan systemaattista etsimistä – käännetään nyt jokainen kivi, kokeillaan kaikki metodit, jossainhan hän on. Etsivä löytää ja kysyvälle vastataan? Ehkä. Silti uskon, että Kokin tapaaminen oli tsägästä kiinni. Kuitenkin tuntuu, että etsiminen valmisti minua jotenkin. Ehkäpä rakastumiseen. Ehkä sihen, että sydän oli avoin ja valmis, kun se oikea viimein sattui treffeille kanssani. Etsiminen toi varmuuden siitä, mitä haluan. Ja uskalsin tarttua siihen, kun sen viimein löysin.

Ei se kuule kotiovelta tule hakemaan. Niinno jos ei saa odottaa, etsiä ja olla haku päällä, mutta ei kotioveltakaan tulla hakemaan niin anteeks miten päin siis pitää olla? Välillä, tosi harvoin, oli ihan kiva olla vähän haku päällä illanvietoissa, mutta enemmän musta oli vaan hauskaa olla ystävien kanssa pitämässä hauskaa. Pokaaminen on kovaa pettymysten täyteistä hommaa, josta en ainakaan itse tykännyt yhtään. Ja sitten hauskan illanvieton aikana saa kuittia: sä et ees yritä löytää ketään! Mees nyt tolle juttelee! Luottoystävä ei ole ikinä sortunut tähän. Ehkä siksi oli parasta ja rennointa viettää iltoja hänen seurassaan. Pokattiin jos huvitti, mutta yleensä vaan keskityttiin toistemme hauskaan seuraan.

Se tulee kun vähiten odottaa. Siis voihan vee, tämän kuulin useammin kuin mitään. Öö anteeks mitä toi tarkottaa? Jos on ollut vuosikausia yksin ja kaipaa kumppania, kaipaa rakkautta, haluaa löytää sen toisen, josta unelmoi ja jota odottaa, niin miten voi olla odottamatta? Että ”kuule sydän, mene pois päältä niin en odota, niin sitten se oikea tulee!”  Ymmärrän fraasin filosofisuuden, elämä pääsee aina yllättämään, mutta pyydän: pliis, älkää ikinä sanoko sinkulle ”se tulee kun vähiten odotat.” Totta tai ei mutta tyhjempää lausetta ei sillä hetkellä olekaan, kun odottaa, unelmoi ja toivoo. Se, että lakkaisi odottamasta tuntuisi siltä, että vetäisi viivan haaveensa yli. Lakkaan odottamasta, eli annan kokonaan periksi. Ei. Ei ikinä.

Liikaa yrittäminen on oma kategoriansa. Tapailin kerran yhtä heppua, mutta pian todettuani, ettei hän ole Se, kerroin asiasta hänelle ja toivotin hyvät jatkot. ”Voi kuule, kyllä mäkin jaksoin sun ikäsenä haaveilla Siitä Oikeasta, mutta nyt oon oppinut, että kannattaa tyytyä tarpeeksi hyvään”. Jaa. No mutta kiva, että olisin ollut sulle ”tarpeeksi hyvä.” Enkä tiedä oliko sekään epätoivoista. (Oli). Toiset vaan ehkä tyytyvät eri juttuihin kuin itse. Ja ehkä tyypit, jotka baarissa käyvät yrittämässä, mutta saatuaan eit jatkavat seuraavaan pöytään ja siitä seuraavaan ja seuraavaan menevät tähän kategoriaan. Mutta haku päällä oleminen ei ole epätoivoista.

Annetaan siis kaikkien sinkkujen kukkia. Kaikelle on aikansa – odottamiselle, hakemiselle, etsimättä jättämiselle, epätoivolle ja tyytyväisyydelle.