Jokainen sinkku tietää sen kun on menovaihe päällä ja baarissa uskaltautuu juttelemaan jollekin kiinnostavalle tyypille. TAI parhaassa tapauksessa joku tulee juttelemaan sulle! Siinä sitten turistaan ja flirtataan tuntitolkulla, päässä syntyy jo ajatuksia treffeistä, vautsi toikin tykkää tästä jutusta, onpas toi hauska, jes kerrankin käy flaksi! Jaaa sitten pilkun tienoilla heppu toteaa ”Jaaha, taitaa vaimo jo kotona ihmetellä mis oon. Moro, oli kiva jutella!”

Aivan, moikka moi (JA TERVEISIÄ PERSEESEEN!!) Muutamankin illan olen uhrannut viihdyttämällä ja kuuntelemalla potentiaalista miestä, joka sitten yllättäen viisi tuntia myöhemmin mainitsee perheensä/vaimonsa/tyttöystävänsä. Mm. Ja kyllä, tsekkasin aina sormuksen. Valitettavasti ei ole röntgenkatsetta, jolla olisi sinne taskun pohjalle nähnyt. Kiitos, etten viettänyt hauskaa iltaa kaverini kanssa vaan tutustuin sinuun, sinä ällöttävä varattu egonpönkittäjä! Mistään jää niin paskan maku suuhun.

No hyvänä kakkosena tulee ne, jotka jututtavat sua koko illan, flirttaavat ja viihtyvät. Illan päätteeksi keräät kaiken rohkeutesi ja kysyt ”hei vitsi onpa ollut kivaa, pitäskö käydä joskus toistekin kaljalla?” -MÄ EN TODELLAKAAN VOI SITOUTUA NYT MIHINKÄÄN, MÄ SAATAN MUUTTAA PARIN VUODEN SISÄLLÄ JYVÄSKYLÄÄN, ENKÄ TIIÄ TYÖKUVIOITA ENKÄ TIIÄ MITÄ KAIKKEE TÄSSÄ NYT ON NI MÄ EN VOI SITOUTUUUU!” ja paukkaa pois paikalta. Vaikkakin ärsyttävää, nostin aina miehille hattua – tuollainen itseluottamus kelpaisi itsellekin! Pyysin kaljalle älykääpö, en kihloihin. Jos olisi päästy kaljalle asti todennäköisesti herra ei olisi edes kelvannut. Mutta eheei. Jos kaljakin on liikaa niin hyvä ettei tullut haaskattua aikaa.

Kolmas kategoria oli ne, joille baarissa vaikka baaritiskillä tai röökillä sanoo moikka. -No moi. ”Mites sun ilta on mennyt?” -ANTEEKS MUT MÄ OON VARATTU!” näyttävät kihlasormustaan ja paukkaavat kiiresti pois paikalta. Anteeksi. En tiennyt, että sinkkuna en saa enää jutella eri ihmissuhdestatuksella olevien kanssa. Tai että parisuhde, kihlat tai naimisissaolo estää röökikoppi small talkin.

No, lähtökotaisesti sinkkuaikana pokausyrityksiä puolin ja toisin oli yhden käden sormilla laskettava määrä.

Mutta hei – viime perjantaina olin ystäväni kanssa kaljalla ja meitä tultiin pokaa! Huomasin, että miehet olivat vilkuilleet meitä jo pitkin iltaa (he eivät tehneet sitä kovin hienovaraisesti), mutta olin syventynyt jutteluun ystäväni kanssa. Ja olemme molemmat varattuja (on niiiin asurdia sanoa näin!!), joten eipä tullut edes katseltua. Lopulta yksi miehistä tuli moikkaamaan. Hänellä oli aivan fantastinen avaus, jokin hauska tarina sukujuuristaan ja miten hän on päätynyt tänään tänne. Mies oli kivannäköinen, hauska ja sopivan itsevarma, ei mikään macho besserwissermoukka, vaan symppiksen oloinen kaveri. Naureskelin kaverin jutuille, hauska tyyppi! Kun tyypin kaverikin tuli iloisesti hymyillen morjenstamaan ja kyselemään neitien illanvietosta tajusin, että nehän koittaa pokaa meitä!

Voi ei! Mitä nyt? En halua heti toitottaa, että olen varattu (koska mielestäni ihmiset voivat keskustella keskenään, olivat he sinkkuja tai varattuja, (vrt. kategoria 3). Toisaalta en halunnut poikien turhaan jatkavan ja innostuvan (vrt kategoria 1). Niinpä aika pian muutaman heken rupatetuamme sivulauseessa toin selvästi ilmi, että olen varattu, kuten ystävänikin. Ajattelin, että sitten se on kaikille tiedossa ja jos he silti haluavat jäädä kaljalle niin sehän sopii, minusta on aina kiva tutustua hauskoihin tyyppeihin, mutta ketään ei johdeta harhaan. Pojat pettyivät ”no voi perkeleee!”, olivat haku päällä, joten jatkoivat sitten iskusuunnitelmien tekoa omassa pöydässään.

Jäin pohtimaan mihin kategoriaan nämä kaverit olisivat menneet. Jos olisin ollut sinkku olisin ollut riemuissani, mutta olisiko ilta silti päättynyt taas turhautumiseen ja pettymykseen, kun edes numeroita ei voi vaihtaa. Vai olisivato nämä olleet hyviä tyyppejä.

Kuinka jännää oli ekan kerran sanoa, että sori, mutta mä olen varattu.

Eilen alkoi telkkarissa uusi tosi-tv-ohjelma Ensitreffit alttarilla. Olen paheksunut ja ollut pöyristynyt ohjelmasta jo kauan ennen sen alkua. Onko missään enää mitään rajaa! Päivänselvää oli, että kaikesta paheksumisestani huolimatta halusin ehdottomasti katsoa sarjaa. Ja niin minä katsoin.

Ohjelma onkin minusta kiva. Se on hyvällä maulla tehty. Asiantuntijat vaikuttavat päteviltä ja hakijat juuri sellaisilta symppiksiltä tavallisilta sinkuilta, jotka eivät vaan kerta kaikkiaan löydä kumppania. Ohjelman konsepti on kuitenkin liian raju makuuni: toisilleen valitut parit kohtaavat toisensa ensimmäisen kerran vasta alttarilla. Heidät vihitään avioliittoon, jonka jälkeen pari asuu yhdessä viisi viikkoa. Viiden viikon yhteiselon jälkeen pari pohtii jatkavatko vielä vai hakevatko avioeroa.

Muuten konsepti on mielestäni mitä mainioin, mutta en ymmärrä tätä avioliittoon vihkimistä. Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että meneväthän ihmiset mitä moninaisimmista syistä naimisiin: pakotettuna, pelastaakseen huonon suhteensa, taloudellisen turvan takia, järkisyistä.. En silti ymmärrä, miksi tässä tapauksessa täytyy solmia avioliitto. Miksei yhteenmuutto riitä? Itselleni avioliitto on pyhä instituutio, enkä suhtaudu kauhean hyvin ajatukseen, että ”no sitten erotaan viiden viikon päästä jos ei natsaa.”

Ohjelmaa katsoessani pohdin taas samaa mitä ehdin vuosikausia pohtia: miten helvetissä voi olla mahdollista, ettei kiinnostavat, symppikset sinkut vaan kohtaa toisiaan?? Mikä tässä maailmassa on niin samperin vaikeaa? Uskon, että rakkauden voi löytää myös ohjelman kaavalla: asiantuntijat valitsevat. Olen huomannut, että rakkautta voi löytyä mitä kummallisimmilla tavoilla, miksei siis näinkin! Vaikka avioliitto-osuus ohjelmassa ei ole mieleeni niin ymmärrän, miksi ihmiset ovat hakeneet ohjelmaan. Yritin eilen ohjelmaa katsoessani pohtia olisinko itsekin lähtenyt, ellen olisi tavannut Kokkia Tinderin kautta. Vaikka muuten olisin ehkä jopa rohkaistunut kokeilemaan, olisi homma kaatunut juuri vihkimiseen.

Vaikka avioliittoja tosiaan solmitaan mitä erilaisimmista syistä, itselleni se liitto on edelleen vain rakkauta varten. Jään jännityksellä odottamaan tulevia jaksoja ja pysyykö sarjan taso! Ja löytävätkö jotkut toisensa näin erikoisella tavalla. Fingers crossed.