Eräs lukija kirjoitti minulle ja pohti, onko hänen syytä jäädä nykyiseen suhteeseen. Mies ei osallistu arjen kuluihin, suhtautuu nihkeästi yhteisiin suunnitelmiin ja kavahtaa läheisyyttä. Silti suhteessa on ollut myös ilon hetkiä, ja kirjoittajaa mietityttää heittää kaikki yhdessä koetut hetket hukkaan.

Tämä on ikuisuusaihe, josta olemme Luottoystäväni kanssa keskustelleet lukemattomia tunteja. Mikä on hyvä parisuhde, mikä huono? Onko parempi olla huonossakin suhteessa ennemmin kuin yksin? Tai onko ylipäätään parempi olla parisuhteessa kuin yksin?

Sen olen ainakin huomannut, että ihmisillä on kovin erilaisia käsityksiä parisuhteesta ja siitä, mihin on itse tyytyväinen. Minulle oli aina selvää, ettei se voi olla vähempää kuin tunne siitä, että tämä mies voi todella olla se oikea. Se vaati juuri oikean tunteen, kipinän, aavistuksen ja siksi moni muodollisesti pätevä heppu ei aiemmin saanutkaan paikkaa sydämessäni. Minulla on kuitenkin ystävättäriä, jotka seurustelevat jatkuvasti, joskus huonoltakin kuulostavissa suhteissa: yhdessäolo ei ole alussakaan auvoista vaan haastavaa ja riitaisaa, ja enemmänkin ”on tässä paljon hyvääkin”-selittelyä. Itse näen tällaisissa keisseissä aina vaaranmerkkejä – eikö alun pitäisi mennä rakkausällötyshuumassa? Jos kaikki on vaikeeta jo alkumetreiltä, niin mitä sitten kun kuherruskuukausivaihe loppuu? Olen myös kuullut näitä ”ei se ole se oikea, mutta on kiva olla jonkun kanssa.” Myös tämä olisi itselleni täysin mahdotonta. Sydämeni täytyy uskoa, että tämä on se oikea, jotta voin seurustella. Mutta mikäpä vika tuossa jälkimmäisessä vaihtoehdossa, jos molemmat saavat suhteesta hyvää oloa ja iloa.

Se minua harmittaa, että ihmiset ajattelevat usein, etteivät halua erota koska kaikki yhdessä koettu menee hukkaan. Ei mene. Jokainen suhde on tärkeä ja niistä oppii, eikä yhdessä koettuja hyviä hetkiä kukaan voi viedä pois. Mutta elämää menee hukkaan, jos jää liian pitkäksi aikaa huonoon suhteeseen.

Miksi ihmiset sitten elävät välillä huonoiltakin kuulostavissa suhteissa? Syitä lienee monia. Tottumus, rakkaus, kiintymys, pelko yksinolosta, taloudellinen pakko, henkinen väkivalta, narsistipuoliso, suhteessa on tarpeeksi hyvää, toivo paremmasta. Vaikka minulla nyt ei ole kokemusta pitkästä parisuhteesta kommentoin asioita vain mutu-tuntumalla. Ja koska itse pystyin elämään melkein vuosikymmenen onnellisena yksin koska en löytänyt hyvää parisuhdetta koen, että minulla on asiaan sanottavaakin.  Elämä on hirvittävän lyhyt. Vastasinkin kirjoittajalle, että kun itse mietin onko suhteessa syytä elää, kriteerinäni on se, millaista lisäarvoa parisuhde elämääni tuo. Lähtökohtana itselläni on ollut, että elämäni on ollut hyvin onnellista ja monin tavoin tyydyttävää sinkkuna. Parisuhteen pitäisi tuoda elämääni jotakin lisää, jotta se on sen arvoista. Nyt kun olen sekunnin itse seurustellut itsetuntoni on kohonnut entisestään ja tunnen olevani entistä rakastetumpi ja ainutlaatuisempi.

En ole niin tyhmä, että kuvittelen parisuhteen olevan vain päivänpaistetta. Erilaiset parisuhteet tuovat eri tavoin onnea, olemmehan jokainen erilaisia. Jotkut nauttivat suhteessa olosta, vaikka tietäisivät, ettei juttu ole se oikea. Jos se seurustelu mukavan ihmisen kanssa tekee onnelliseksi siitä huolimatta, niin go for it! Kaikki me kaipaamme onnea ja rakkautta ja toteutamme sitä eri tavoin. Mutta jos hyvin rakentavat palikat ovat vinossa tai puuttuvat, ja joutuu parisuhteessa jatkuvasti kysymään itseltään ”pitäisikö vaan venyä enemmän?” on aika pysähtyä pohtimaan, mikä omassa elämässä on oikeasti tärkeää.