Olen muuttanut pois kotoa 13 vuotta sitten. Olen asunut viidessä kodissa sinä aikana. Pisimpään nykyisessäni, jossa olen asunut jo kuusi vuotta. Väliaikaiseksi ratkaisuksi ajattelemani minikoti onkin muotoutunut vuosien saatossa omaksi turvasatamakseni, jossa olen käynyt läpi valtavia elämänmuutoksia. Siellä on itketty, naurettu, jatkoiltu, puhuttu asioista, tultu kummeiksi, juhlittu elämän merkkihetkiä. Taulu, kippo ja antiikkipeili kerrallaan olen rakentanut siitä sen kauniin kodin, joka saa sydämeni läikähtämään ilosta aina, kun astun ovesta sisään. Lukemattomat kerrat tupakoin ikkunasta ja mietin, tätäkö elämä on. Välillä ihanaa, välillä kamalaa. Omat rutiinit, omat tavat, omat esineet, jotka kuvastavat sitä, mitä pidän kauniina tai tärkeänä. Minun koti.

Muutin epävirallisesti Kokin luo pääsiäisenä, viisi kuukautta sitten. Tänä aikana olen käynyt kotona hakemassa postin kerran viikossa, viipynyt vartin ja lähtenyt pois. Koti on hiljainen ja eloton. Siitä on tullut asunto. Yhä useammin huomaan Kokin luona tuntevani, että pyörin hänen nurkissaan. Jotenkin pitkään tuntui, että Kokin koti on minunkin koti. Ja missä Kokki, siellä koti. Ja niinhän se pitkälti on. Kun Kokki lähti reissuun täksi viikoksi tarkoitukseni oli ryysätä heti omaan kotiin ja olla siellä koko viikko. Olin yhden yön. En tiedä kumpi on hölmömpää: mennä kotiin, joka ei ole enää koti, vai luuhata Kokin kodissa, kun hän ei ole edes paikalla. Olo on jakomielinen.

Olen 30-vuotias ihminen, joka on asunut puolet elämästään omillaan. Olen aina inhonnut yökyläilyjä ja vaihtovuosia, jopa nukkumista ulkomaan reissuilla. En tykkää muiden nurkissa luuhaamisesta. Jollakin hassulla tavalla en koe itseäni ihan tasa-arvoiseksi asuessani Kokin luona. Tuntuu, että taannun läheisriippuvaiseksi tyttöystäväksi, joka ”asuu poikaystävänsä luona”: mä oon vaa tämmönen, en tartte mitään omaa.  Ja se ei vaan ole minä.

Olemme puhuneet yhteenmuutosta jo aikamme. Tiedän, että se tapahtuu jossain vaiheessa. Muutammeko kamani Kokin luokse vai kokonaan uuteen yhteiseen kotiin, en tiedä. Olemme avoimia kaikille vaihtoehdoille. Minulla ei ole myöskään mikään pakottava tarve muuttaa yhteen, vaikka totta kai se olisi erityisen mieluinen vaihtoehto. Minä vain tarvitsen Kodin.

Viikkoa vaille vuosi Kokin kanssa!

Päivä 1: Ekat treffit. Toihan on kiva. Ja fiksu. Ja viehättävä. Voikun se pussais mua..

Viikko: Haluaisin olla ton tyttöystävä.

Puolitoista viikkoa: ”Mulla on ikävä sua”-viesti, johon saan ihanan vastauksen. Ekat tärinät vatsanpohjassa.

Kaksi viikkoa: Ajatelen Kokkia koko ajan, haaveilen ja hymyilen kuin typerys. Vatsassa on jatkuva odotus ja kaipaus.

Kaksi ja puoli viikkoa: Ekaa kertaa yökylässä Kokin luona. Sovittiin, ettei tapailla muita.

Puolitoista kuukautta: Ostan oman hammasharjan Kokin luo. Aletaan kutsua toisiamme tyttö- ja poikaystäväksi. Kokki sanoo minua ekaa kertaa Kullaksi.

Vajaa kaksi kuukautta: Tunnustamme olevamme rakastuneita toisiimme.

Kolme kuukautta: Vanhempien tapaamiset.

Neljä kuukautta: Alkaa tuntua, että Kokki on elämäni rakkaus.

Viisi kuukautta: Vaihdamme avaimet. Alan luottaa, että Kokki on tosissaan kanssani.

Kahdeksan kuukautta: Muutan Kokin luokse.

10 kuukautta: Luotan, ettei Kokki enää lähde tai tee minulle paskoja.

11 kuukautta: Enää hetki vuosipäivään, käsittämätöntä. Vierailemme lapsuuden maisemissamme kesämökeillä. Eka sauna yhdessä. Ekaa kertaa Kokin kyydissä autossa. Kotimatkalla puhumme illan ruoasta, ja pääsemme kompromissiin. Liikutun kyyneliin kun tajuan, että tässä on kaikki, mistä aina haaveilin.

12 kuukautta: ???