Laiskana ja pitkästyttävänä sunnuntaina eräässä krapulaisessa yksiössä uteliaisuus vei voiton. Upouusi älypuhelin poltteli sormissa ja Instagramia kolmatta tuntia näpertäneenä olenkin yhtäkkiä ladannut Tinderin. Tinderin, josta olen itse kommentoinut ainakin nettideittailu ei ole mun juttu, tuntuu karulta likettää ihmisiä pärstäkertoimen perusteella, eikö toi oo vähän säälittävää, jään siihen satavarmasti koukkuun.. Olin alunperin lukenut Tinderistä Mary-Janen blogista http://www.lily.fi/blogit/s-and-city/klikkaa-mua-se-paljon-puhuttu-tinder

Kaikki yllämainitut syyt pätevät edelleen, tosin ei siinä mitään säälittävää ole. Jos jengi tapaa näin niin hyvä! Tinder oli vaan hieman erilainen sovellus kun odotin. Näytössä näkyy miehen kuva. Kuvia on 1-5 ja halutessaan on voinut kirjoittaa lyhyen esittelytekstin itsestään. Jos meillä on Facessa yhteisiä kavereita niin Tinder tietää tämänkin. Ehkä kiinnostavinta on, että näen kuinka kaukana mies on. Herregud, joku on ollut online tunti sitten kilometrin päässä minusta! Tämähän on näpsäkkä tapa päästä ex tempore treffeille!

Pläräsin ja pläräsin. Varmaan kolmisenkymmentä ukkoa ohitettuani vastaan tuli ihana kolmekymppinen Ilkka. Ilkalla on kiva tyyli, kiva hymy ja kiva esittelyteksti. Painan vihreää sydäntä. ”Onneksi olkoon, te sovitte toisillenne!” Kolme minuuttia appsin ladattuani Ilkkakin on kerennyt tykätä minusta. Hmm, näinköhän. Koska konsepti oli minulle vieras  en tiennyt katoaako keskustelumahdollisuus jonnekin bittiavaruuteen jos en laita viestiä hänelle heti. Laitoin kivan heippa hei, kuka olen, ja miksi klikkasin häntä blaa blaa.. No voi viestitellä myöhemminkin, syntyneet parit jäävät säilöön. Ja kuten olin etukäteen pelännyt jäin totaalisen koukkuun. Loppuillan pläräsinkin miehiä ja uskaltauduin klikkaamaan vielä kahta tai kolmea muuta kivannäköistä ja oloista. Pari kaveria alkoikin chatata saman tien, ohhoh!

No, kuten muutkin ovat huomanneet, keskustelu ei oikein etene minnekään ja tuntuu vähän kummalliselta heti avausreplassa ehdottaa treffejä. Kaksi ”ykkösvaihtoehtoani” eivät vastanneet minulle vaikka huomasin heidän olleen useammankin kerran aktiivisena Tinderissä sen jälkeen kun olin laittanut heille viestit. Karseeta. Koska en myöskään halua joutua tilanteeseen jossa morjenstelen kahtakymmentä juippia yhtä aikaa laitoin Tinderin tauolle vuorokauden käytön jälkeen. JA yritän toteuttaa uutta strategiaa: en klikkaa miestä jolla ei ole esittelytekstiä, ei vaikka olisi kuinka kiinnostavia kuvia Himalajalta tai kokin asu päällä. JA pyrin klikkaamaan vain tyyppejä joiden kanssa minulla on yhteinen kaveri. Hyvien tyyppien kaverit ovat potentiaalisemmin fiksuja tyyppejä ja keskustelu on aika luonteva aloittaa. Toivotaan näin.

Hyvin vähän ylipäätään siellä on oman tyylisiä miehiä, enemmänkin sellaisia typeriä selfieitä ja kuvia pelkistä vatsalihaksista. Hei pliis. Mutta muutama kivan oloinen tosiaan mahtuu joukkoon. Tunnen kyllä edelleenkin itseni aivan roistoksi kun sumeilematta pyyhkäisen miehen roskakoppaan pärstäkertoimen perusteella. Ja kuinka sydäntäsärkevää on kun painaa jotakin kivannäköistä tyyppiä eikä sieltä tulekaan match.

Mutta ihan hauska äppi, toiminee esimerkiksi perjantaikaljalla jolloin voi vaikka päätyä tosiaan ylläritreffeille ilman sen isompia paineita. Mutta toistaiseksi vielä perjantaina edessä good old fashioned treffit nuorukaisen kanssa hänen kotipaikkakunnallaan.

Melkein hypähtelin aamulla. Ihana keväinen sää, aurinko paistaa – on valoisaa! Näinkö tämä talvi selätettiinkin humps vaan! Ymmärrän, että ilmastonmuutos on vakava ja kamala asia mutta i don’t care. Elän elämääni muutenkin puuduttavan tunnollisesti joten juuri tänään ilmastonmuutos ei paljoo kiinnosta vaan kevään herättämät rakastumishormoonit. Jotka olisi tosi jees jos olisi rakastunut. Tai edes jotain sutinaa.

Hypähtely on iltapäivään mennessä muuttunut katkeraan murjotukseen. Mä. Haluan. Sen. Miehen. Ja. Lapsen. Ja. Kodin. Nyt. Miten helvetissä kaikki muut maapallon ihmiset voivat seukata paitsi minä? Kuvittelen taas olevani ainut kärsivä alle kolmekymppinen perhe-elämää kaipaava raukka täällä maailmassa ja tekee mieli nyt pahoittaa mielensä. Ja kun näihin syövereihin pääsee niin kaikki on yhtäkkiä kakkaa.

Nuorukaisesta ei ole kuulunut mitään treffien jälkeen ja niistä on, mitä – sata vuotta. Ei sen puoleen, eipä ole itseäkään kiinnostanut niin paljon että olisin laittanut viestiä hänelle. Välimatka on tehnyt tehtävänsä, olen jo kutakuinkin vakuuttunut että ei ole mun elämäni mies hän. Ja koska panokset kovenee, pelkkä elämänkumppani ei enää riitä vaan haluan myös lapsia ja lapsille isän jotenka haluan miehen joka voi tasavertaisesti huolehtia kanssani perheestä ja joka voisi sen perheen perustaa noin niinkun heti lähitulevaisuudessa. Nuorukainen on työtön ja asunnoton. Nämä ovat nyt alkaneet painaa enemmän kuin hyväsydämisyys ja se että on symppis. Onko todellakin kohtuutonta odottaa, että tapaisi miehen jolla olisi SEKÄ turvattu elämä (työ, koti) JA jokin intohimo elämässään?

Esimerkiksi Uuden vuoden häiskällä oli työ (tosin turvatusta elämästä ei hepun päihdeongelman vuoksi ehkä voi puhua), nuorukaisella on palava intohimo mutta ei sitten sitä turvattua elämää. Vai etsinkö vain vikoja vikojen etsimisen ilosta? En usko, koska niin monen urpon kanssa olen kuteinkin deittaillut, kyllä tässä aika avarakatseinen on. Sitä paitsi muistan tulleeni jokin aika sitten siihen oivallukseen, että on ok eikä järkyttävää ja kohtuutonta vaatia, että miehellä olisi samoja ominaisuuksia kuin itsellänikin. Että hän huolehtii itsestään, on hauska, käy töissä tai opiskelee jotakin. Osaa huolehtia itsestään.

Inhoan tätä vaihetta joka tulee aaltoillen noin puolen vuoden välein. Pääasiallisesti olen täysin tyytyväinen, melkein liiankin, elämääni yksin. Nautin itsenäisyydestä ja täydestä vapaudesta elää ja tehdä kaikkea mitä mieleni tekee, ilman mitään rajoitteita. Ja sitten nämä vaiheet. Epätoivo. Hyvä etten liity Tinderiin ja mene kiertelemään työkavereiden huoneita kysellen heiltä potentiaalisia sinkkukavereita. Ei saatana.

Inhoan tällaista marmatusta ja tilitystä mutta kai tässä elämässä joskus saa hermostuakin! Grrr.