Päivää ennen uutta vuotta laitoin eräälle vanhalle ystävälleni inboxiin viestin:  

— olen siis jo aika kauan ollut sinkkuna ja aion aloittaa nyt tällasen Mintulle mies 2014 -operaation. Olen nyt viimeiset vuosikaudet päässyt treffeille kerran vuodessa ja ajattelin, että vaihtelu virkistäisi, jos pääsisi ensi vuonna vaikka kaksille! Koen olevani ihan tavallinen, mukava, itsenäinen ihminen mutta en vaan tapaa ketään. Sä olet musta hyvä tyyppi ja yleensä hyvillä tyypeillä on myös hyvä tyyppejä ystävinä. Joten JOS sattumalta sun ystäväpiirissä on joku mukava mies painimassa saman dilemman kanssa niin minua saa tarjota treffeille 🙂 ”

Viikkoon ei kuulunut mitään. Iltaisin unen rajamailla sain hirveän nolouskohtauksen: en ole tavannut tätä ihmistä kymmeneen vuoteen emmekä ole juuri pitäneet yhteyttä. Nuorempina vietimme paljon aikaa yhdessä teatteri- ja tanssiharrastuksissa. Mietin häpeissäni mitä olin mennyt tekemään, millaisena säälittävänä urpona hän minua mahtaakaan pitää. Ihan kelle vaan ei tällaisia viestejä voi laittaa, koska kaikki eivät osaa suhtautua pointtiini asian vaatimalla kepeydellä. Toisaalta läheisimmät ystävät on jo koluttu läpi eikä heillä ole jemmassa (hyviä) sinkkumiehiä. Siksi pitää kokeilla vähän randomimpia tuttuja. Pelkäsin arvioineeni suhteemme väärin kunnes eilen:

”Moikka! Mahtavaa kuulla susta! Tykkään sun operaatiosta, ja ryhdyin heti kaivelemaan mielestä tuttuja ja normaaleja sinkkumiehiä. 😉 ” Ja yksi hänelle oli tullut mieleenkin. Hän lupasi viikonloppuna kysäistä olisiko mies kiinnostunut lähtemään treffeille.

Ei se ota jos ei annakaan!

Uutena vuotena päädyimme ystäväporukkani kanssa lähiöbaariini jossa on noin 15 asiakaspaikkaa. Juomat ovat halpoja, paikasta tulee mieleen Barcelona ja omistaja on symppis tyyppi. Kun jälleen yksi skumppapullo oli kumottu lähdin kaverini avuksi tiskille hakemaan lisää. Baarinpitäjä on ulkomaalainen ja ystäväni alkoi haastatella häntä mistä päin tämä on. Baaritiskillä istui hymyilevä mies. Koska ystäväni jäi suustaan kiinni ja minä vaille seuraa menin juttelemaan miehelle. Hämmästyksekseni hän vastasi, hymyili edelleen ja esitteli itsensä. Juttu luisti niin hyvin, että ennen kuin huomasinkaan hän tarjosi minulle juotavaa. Juttelimme varmaan pari tuntia kunnes paikassa tuli pilkku. Mies liittyi seuraamme ja lähdimme kaikki minun luokseni jatkamaan.

Näin helposti ei ole kyllä ikinä mennyt. Yleensä jos jotakuta uskaltaa morjenstaa vastauksena on ”mä oon sit kihloissa!” tai – kerran jopa – räkäiset naurut. Yksinään istuva mies oli toki helpommin lähestyttävä kuin isoon kaveriporukkaan ujuttautuminen. Sovimme tapaavamme samassa paikassa parin päivän päästä.

Pari päivää myöhemmin minua odotti sovitussa paikassa sovittuun aikaan siististi pukeutunut mies. Näinkin itsestään selvä asia tekee jo vaikutuksen. Meillä oli ihan hauskaa. Olen tottunut siihen, etteivät miehet treffeillä kysele minusta mitään ja olenkin oppinut sivulauseessa heittämään jotakin informaatiota myös itsestäni. En tiedä mistä se johtuu: jännittääkö miestä, haluaako hän vaan päästä jollekin avautumaan, eikö hän ole kiinnostunut. En myöskään tykkää siitä, että koko elämäntarina ja pahimmat traumat avataan ekoilla treffeillä. Arvostan rehellisyyttä ja avoimuutta, mutta olen muutaman kerran saanut sellaisen informaatio-oksennuksen päälleni parin tunnin tuttavuuden jälkeen että on todella hämmentävää nähdä uudestaan. Itse tutustun ihmisiin hitaasti ja luottamus syntyy ajan kanssa.

Tuntuu, että Suomessa treffailukulttuuria ei oikein ole. Treffeille ei pääse, koska vastaus on aina ”emmä voi todellakaan sitoutua mihinkään!” (aijaa, käymään kaljalla joku ilta?) tai sitten ekalla kerralla kerrotaan koko elämänhistoria. Olisi kiva vaan tutustua, heittää läppää, vähän flirttailla ja katsoa sitten tavataanko uudestaan. Mies muun muassa kertoi dumppaavansa naiset viimeistään puolen vuoden tapailun jälkeen ennen kuin tulee itse jätetyksi. En ikinä heti alkuun itse täräytä, että olen ollut noin sata vuotta yksin ja että ajatus seurustelusta tuntuu ihanalta mutta myös hirveän ahdistavalta. Vietimme useamman tunnin jutellen ja nämä treffit olivat kuitenkin tosi jees ja toivon, että tapaamme uudestaan. Mutta oikeesti – viikko mennyt ja ekat treffit! Ehkä tässä kampanjassa on jotain taikaa. Ja jos nämä olivat ne tämän vuoden ainoat treffit niin en kestä.