Tapanintanssit

Muistellaanpas vähän joululomaa. Tapaninpäivänä takana oli neljä päivää lapsuuden perheen luona ja olin aika kypsää kauraa lähtemään kotiin Helsinkiin ja näkemään kavereita. Muutkin surkuttelivat perunalaatikkoturvotuksissa ja mökkihöperöinä joten suuntasimme kantikseemme Kittyyn viinille ja juoruamaan. Kyllä teki hyvää! Muutaman mutkan kautta päädyimme karaokeen. Joskus on vaan ihan mahtavaa juoda melkein maailmanlopun meiningillä ja kertoa toistuvasti kuinka mahtavia tyyppejä seuralaiseni ovat! Ja laulaa.

Ilta läheni loppuaan ja pohdimme tyttöjen kanssa kadunkulmassa mitä pitäisi. Jostakin seuraamme pölähti komea nuorukainen kovasti flirttaillen. Hän alkoi kysellä mihin ollaan jatkamassa ja keitä ollaan. Juteltiin hetken verran ja mies tuntui olevan kovinkin kiinnostunut minusta. Jei! Tytöt väsähtivät odottelemaan mahdollisia jatkoja joten he nappasivat taksin. Nuorukainen asui Hakaniemessä joten päätin kävellä hänen seuranaan lyhyen matkan Hakikseen bussipysäkille mistä pääsisin sitten kotiin itsekin. Mies oli kovin hymyilevä ja flirtti, siististi pukeutunut ja kävelimme käsikynkässä. Olin iloinen: tässä nyt kävellään, vähän tutustaan, vaihdetaan kohta pysäkillä numerot ja ehkä pääsen treffeille! Jo loppumatkasta mies alkoi pyytää hänen luokseen. ”Tule nyt, tule nyt vaan..”. Olisin saattanut harkita asiaa, mutta koko matkan aikana mies ei suostunut kertomaan itsestään MITÄÄN, pelkän etunimen. Se on aina huono merkki ja koska oli tosiaan tullut kiitettävästi otettuakin, niin kiitin kutsusta ja kieltäydyin. ”Mutta vaihdetaan numeroita niin mennään kaljalle joku ilta?” ehdotin. Eieiei, mies halusi ehdottomasti, että mene hänen luokseen. Jankkaaminen oli kuitenkin flirttailevaa joten yritin vielä tarjota numeroani. Lopulta väsähdin ja lähdin pysäkille.

Kaverini soitti taksista ja kyseli missä menen ja kerroin olevani torilla. Säpsähdin. Mies oli kävellyt takakautta pysäkille ja nojaili nyt pysäkin seinään. ”Tuut nyt mun luo.” Kieltäydyin edelleen ja katsoin samalla bussiaikatauluja. Viimeinen oli jo mennyt, pitäisi siis saada taksi. Koko tori oli autio. Mies pyysi puhelintani lainaan. Selitys oli niin ontuva että en uskaltanut antaa sitä hänelle. Kun viidettätoista kertaa sanoin etten ole menossa hänen luokseen jotakin tapahtui. ”Voi vitun ämmä. Huora!” Mies kilahti täysin ja minua pelotti. Soitin takaisin ystävälleni ja kerroin missä olen. Kauhukseni huomasin, että nyt mies oli lähtenyt seuraamaan minua. Typötyhjä tori ja takana seuraa raivostunut mies huutaen minua huoraksi. Pelkäsin. Kuin taivaan lahjana jostakin ajoi taksi, hyppäsin kyytiin ja aloin itkeä ja puhuin ystäväni kanssa niin kauan että sain turvalukon kotona kiinni.

Olen niin onnellinen ettei mitään sattunut. Ja niin vihainen, jos en jatkossa uskalla edes kävellä bussipysäkiltä toiselle keskellä kaupunkia tuollaisen hullun takia. Ei tullut treffejä ei.

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Mintulle mies 2014 kampanja

Joululomassa yllätyksenä on tullut se, että rytmit menevät aivan päin helvettiä. Yksi kavereiden kanssa aamuun istuttu ilta tai huonosti nukuttu yö niin se on siinä. Kukun pystyssä kolmeen, neljään, jonka jälkeen on pakko mennä sänkyyn jossa uni ei kuitenkaan tule. Sängyssä pyöriessäni aloin miettiä uutta vuotta (pidin pienet illanistujaiset lähimpien ystävien kanssa. )Meillä on ollut tapana kertoa muille menneen vuoden kolme isointa, parasta tai hauskinta asiaa. Totesin helpottuneena, että on ollut tosi hyvä vuosi vaikkei mitään erityistä ole sattunut. Totesin myös, että kuluneen vuoden aikana olen käynyt yhden miehen kanssa treffeillä. Yhden. Joka saakelin vuosi päätän, että nyt enemmän treffejä, edes vähän enemmän sutinaa. Liian monta vuotta on kulunut mallikkaasti niillä yksillä treffeillä vuodessa.

Yön hämärässä alkoi suututtaa ja pohdin jo nousevani laittamaan Facebook-statuksen ”Mintulle mies 2014 kampanja” jossa olisin myös todennut, ettei kenenkään tarvitse alkaa huutelemaan kuinka säälittävää on yrittää etsiä miestä statuspäivityksillä. Höpönlöpön. Kenellä voisi olla potentiaalisempia miesehdokkaita kun tutuilla, kavereilla ja ystävillä. No, en noussut mutta pohdin vielä kauan olisiko pokkaa. Kerran, juuri näiden 2013 vuoden ainoiksi jääneiden treffien jälkeen, laitoin inboxissa viestin superhauskalle miestutulleni (varattu) ja kysyin sattuisiko hänen lähipiirissään olemaan kivoja sinkkumiehiä. Hän suhtautui asiaan tosi hauskasti ja otti ihan asiakseen kysellä onko hänen tuttavapiirissään sinkkuja. No niitä ei löytynyt mutta kokemus oli tosi kiva: kukaan ei haukukaan urpoksi vaan hän, kuten melkein kaikki kenen kanssa puhuu, tunnisti tämän ongelman – paljon itsenäisiä, mukavia, toimeentulevia ja hauskoja sinkkuja pyörii joka porukassa mutta he eivät vaan tunnu tapaavan ketään.

Myönnän, että kriteerini ovat tähtitieteelliset: etsin oikeanlaista kemiaa, eikä vähempi riitä. En etsi poikaystävää vaan elämänkumppania. Olen oppinut tulemaan toimeen yksin, viihdyn yksin ja näen paljon vaivaa tehdäkseni elämästäni kiinnostavaa rakkaiden harrastusten, opintojen ja kiinnostavan työn puitteissa. Lähipiirissäni on myös lapsuudenperhe ja ystävät, joita kutsun urbaaniksi perheekseni. Kahdeksassa vuodessa on sen verran ehtinyt treffailemaan, että olen huomannut, että tunnistan onko kemiaa vai ei yleensä jo hyvinkin nopeasti. En halua seurustella vain seurustelemisen vuoksi. Se onko mies bussikuski vai olympiajoukkueen kultamitalisti on yhdentekevää, jos vaan on itsenäinen, rehellinen, hauska (elämästä ei selviä ilman huumoria) ja intohimoinen jostakin asiasta. Myös siististä ulkonäöstä huolehtiminen on tärkeää. Treffeille lähden aina avoimin mielin tutustumaan uusiin ihmisiin eikä treffikumppanille ole sen suurempia odotuksia, koska kemia ratkaisee, ei ulkonäkö tai ammatti. Mutta kun niille treffeille tosiaan pääsee kerran vuodessa, niin vähän hiljaista on.

Tämä siis on lähtökohtana kun aloitan Mintulle mies 2014-kampanjani. Tavoitteena aktivoitua itse ja saada ainakin kahdet treffit! Katsotaan mitä vuosi pitää sisällään. Ja niitä ensi vuoden treffejä odotellessa voin päivittää muutaman helmen vuosien varrelta.

-Minttu

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi