Semmosia muutamia asioita on tullut eteen, että oon sillee -nii, toi on mies. Enkä tiedä, onko ne välttämättä miesmäisiä juttuja vai kokkimaisia juttuja, mutta on hauskaa kun huomaa, että ou nou, nyt menee vähän ristiin.

Minä rakastan koristetyynyjä. Pikkuyksiössäni sänkyni toimitti divaanin/sängyn/sohvan virkaa, joten sitä peitti kaunis päiväpeitto ja kasa koristetyynyjä. Koristetyynyt on muutenkin ihania, kun niitä vaihtamalla voi muuttaa koko sisustusta. Luottoystävä opetti minua omepelemaan päällisiä itse, joten jos jonkunnäköistä päällistä löytyy. Huomasin, että Kokilla EI ole koristetyynyjä. No kuulkaa nyt on. Mutta ei ole sievää asetelmaa tai divaania niinkuin meikäläisen huushollissa. Kokki kahmaisee tyynyt syliinsä ja pudottaa ne keskelle sänkyä. Syntyy keko. Se on ihan kauhean liikuttavaa. Kun siirryin hänen luokseen olemaan toin tosiaan kaikki koristetyynyn päälliset mukanani. -Aaaargh! Mä en edes tajua mikä virka on koristetyynyllä?! ”No ne on nättejä!” -Nii-i? ”Nii-i! Ja mukavia, eks oo kiva köllötellä?” -No onhan meillä tavallisetkin tyynyt! Kun olen yrittänyt varovasti kysyä voisiko hän asetella tyynyt vähän nätimmin keon sijaan, vastaus on en osaa. Ja alan uskoa, että koristetyynypalikka tosiaan puuttuu Kokin päästä. (Ja vaikka se kuinka kiukuttelee koristetyynyistä, niin viimeksi hetki sitten kysyi, koska lähdetään Ikeaan -ostaa lisää koristetyynyjä!)

Jahkailu. Minä olen sellainen, että asioita on kiva jauhaa ja spekuloida etukäteen. Kokin ratkaisu: no odotetaan, ihan kohtahan se selviää, turha nyt on arvuutella. Ai kauhee. Kuinka tylsää. Olimme esimerkiksi yksi päivä menossa Marimekon ystävämyyntiin vai mikä lie ale oli. Jono oli pitkä kuin nälkävuosi ja kiemurteli katua pitkin. Päätimme käydä ensin kylässä matkan varrella ja palata myöhemmin. Kun pari tuntia myöhemmin kävelimme uudestaan kohti myymälää jahkasin: -onkohan ihan kauhee jono vielä? Varmaan on kova jono? Vai oiskohan jo hiljentynyt? Vitsit, mitä luulet, onkohan vielä samanlainen jono, luulis et tähän aikaan ihmiset on jo lähtenyt kotiin? -No kävellään 20 metriä niin se selviää. Niin. Kokista ei ole jahkailukaveriksi.

Kukkaset. Pääsiäisenä lupasin huolehtia kattauksesta. Tulin kaupungilta kotiin tohkeissani. -Siis voitko kuvitella mitä kukkakaupassa oli? Hyasintteja! Ja vielä kimpussa! Kuvittele, hyasintteja tähän aikaan vuodesta! Kokki oli ihan hoomoilasena. -No sit mä aattelin, että ei nyt mitään hyasintteja, ehkä mä laitan vaan muutaman neilikan pikkupulloihin, se voi olla kiva? Ei mitään vastausta. -Vai oisko joku pääsiäiskimppu kuitenkin kivempi, tulppaaneja ja pajunoksia? Ei mitään. -Tai siis, haluutko sä niitä hyasintteja?-Kulta. Mä tiedä yhden kukan ja se on ruusu. Niin. Se siitä pähkäilystä. Ostin neilikoita.

Palaute. Kun minulla on uusi mekko päällä eikä Kokki sano siitä mitään oletan, ettei hän tykkää siitä. Tai jos kysyn ja vastaus on mm, olen vähän harmissani. -No mikä täs on vikana,  tää on ihan tyhmä vai? -Eihän ole, mähän vastasin et se on kiva! -Sä sanoit ”mm!” -Nii-i, eli se on musta tosi kiva. Minulle taas mm on yhtä kuin ”nojoo, jos sulla ei nyt mitään parempaa oo päälles laittaa niin toi on ihan ok”. Mutta ei. Mm on siis vastaus ja vieläpä hieman kehuva ja kannustava vastaus. Että mm.

Minulla on piitkästä pitkästä aikaa vapaapäivä, Kokki on töissä ja minä lähden kirppareille etsimään mekkoja. Ja ehkä ostan vähän kukkasia. Hauskaa päivää!